Venäläinen kreivi, joka oli pitkällä matkalla, jäi kerran yöksi köyhän Ostiaakin majaan. [Ostiaakit ovat suvultansa Suomalaisia ja asuvat Siberian avarassa maassa ja ovat kaikki niiltä harvoilta matkustavaisilta (esim. meidän Castrén vainaalta), jotka tervehtivät Siberian erämaata, kiitetyt rehellisyydestänsä.] Tulevana päivänä hän kadotti rahakukkaronsa, jossa oli sata ruplaa. Ostiaakin poika, joka metsästi jotenkin kaukana majasta, löysi rahakukkaron, mutta jätti sen paikallensa. Isän käskystä peitti hän sen lehdillä ja risuilla, säilyttääksensä sen siksi että kenties omistaja ilmaantuisi. Kolmen kuukauden jälkeen kreivi palaten ajoi jälleen saman Ostiaakin luo. Sattumalta tuli myös puhuneeksi kadonneesta kukkarostaan. Talonpoika, joka nyt vasta tunsi hänen, huusi ihastuen: "Olitko siis sinä se mies, joka kadotit tuon rahakukkaron? Poikani saa tulla näyttämään sinulle, missä se makaa, niin ettäs saat ottaa sen ylös omin käsin."
19.
* Eräs herrasmies, jota halutti, itsellensä ja muillekin huviksi, ostaa puhuvaista papukaijaa, meni, ennen Turun suurta paloa, kauppapuotiin, jossa oli myytävänä näitä eläviä kylläkin. Tutkiessaan papukaijoja, tuli hän juuri ihastuksiin heidän viisaasta puheliaisuudestaan; mutta havaiten yhden, joka oli ääneti, sanoi hän: "kuules, seuraa vihaava herra, miks'et sinä mitään haasta?" — Ajattelen sitä enemmin — vastasi tuo viisas papukaija. — "Oh merkillistä", sanoi herrasmies kauppiaalle, "mikä on linnun hinta?" — "Viisikymmentä riksiä." — "Mieluisesti maksan minä sen rahan. Olen iloinen tästä kaupasta." — Läksipä sitten kotiinsa, lujasti luullen, tämän papukaijan osaavan ihmeitäkin jaaria. Mutta, koko kuukauden kuluttua, lintu-parka ei osannut muita sanoja lörpöttää, kuin vaan nuot ikävät: "ajattelen sitä enemmin." — "Voi sinua rukkaa", sanoi herra, "sinä olet vaan hassu, mutta suurempi hassu olen toki minä, koska vaan yhdestä sanasta määräsin arvosi."
20.
Lintuen kieli. Sulttaani Mahmud oli ulkonaisilla sodillaan ja kotoisella hirmuvallallaan, täyttänyt Persian hävityksellä ja raunioilla. Tämän suuren ruhtinaan visiiri lausui kerran, että hän jo nuoruudessa oli eräältä viisaalta vanhukselta oppinut lintuen kielen, niin että kohta linnun suunsa avatessa, ymmärtäisi visiiri selvästi mitä se sanoi. Iltana, visiirin sulttaanin parissa palatessa metsästämisestä, näkyi kaksi pöllöä, rauniolla kasvavan puun oksilla. Sulttaani sanoi: "mieluisesti tahtoisin tietää, mitä nämät rumat linnut nyt puhelevat keskenänsä; kuultele nyt ystäväni ja anna sitten minulle tieto." — Visiiri läheni puuta ja oli tarkasti kuultelevanansa lintujen puhetta. Palattuansa sanoi hän: "herra sulttaani, olen kyllä osittain havainnut lintuparin keskinäistä puhetta, mut en tohdi sitä jutella." Sulttaani ei tytynyt semmoiseen vastaukseen vaan käski visiirin sana sanalta selittää kaikki, mitä muisti. — "Saan sitten sanoa selvän totuuden, mut älkäät vaan vihastuko, herra sulttaani! yhdellä näistä linnuista on poika ja toisella tyttö. Nämät nuorukaiset miettivät nyt aviota keskenänsä. Pojan isä sanoi tytön isälle: 'Rakas veljeni, suostun minä tähän avioliittoon, jahka sinä morsiuslahjaksi annat tyttärellesi viisikymmentä tuhaksi palannutta taloa.' — Tähän vastasi tytön isä: 'viidenkymmenen talon siaan annan minä vaikka viisisataa. Suo Jumala pitkä elämä Sulttaani Mahmudille; hänen hallitessa, totisesti ei puutu poltettuja kyliä!'" — Historia sanoo tämän sadun niin liikuttaneen Sulttaanin sydäntä, että hän uudesti rakennutti kaikki hävitetyt kylät, ja siitä asti aina piti huolta alammaistensa edusta ja onnesta.
21.
* Kuusi vuotinen lapsi, joka oli kiitetty sukkelista vastauksista, kutsuttiin kerran pitoihin, vierasten iloksi ja hämmästykseksi. Eräs herra korkeasta säädystä näytti pojalle saksan-omenan, luvaten hänelle sen, jos tuo piskuinen osaisi vastata tähän kysymykseen: "missä on Jumala?" — Poika vastasi: "sanokaat, missä Jumala ei ole, ja minä annan teille kaksi omenaa."
22.
* Laki-pöydällä valansa tekevä värjäri nosti jo sinisen kätensä, mutta palautettiin tuomarilta, joka sanoi: riisukaat sormikkaanne, ystäväni! — — Ottakaat silmälasit, herra tuomari! vastasi värjäri.
23.