Nitokris, kuninkaatar Babyloonissa, määräsi, että hänen muistoksi rakennettaisi muistopatsas tällä piirroksella: "jos joku niitä ruhtinoita jotka minun jälkeen nousevat tämän maan kuningas-istuimelle, joutuu rahan ahdinkoon, avatkoon hän hauta, ja ottakoon siitä tavaroita tarpeeksensa. Mutta älköön avatko, jollei hän ole totisessa pulassa ja rahan hädässä!" — Tämä muistopatsas jäi liikkumatta, siksi että Dareios, Hystaspin poika, tuli kuninkaaksi. Uteliaisuudesta eli ahneudesta antoi hän avata haudan, mutta ei löytänyt toivottua rahaa eikä aarteita vaan nämät piiritetyt sanat: "ahneutesi on saattanu sinulle häpeän, vaan ei rikkautta. Jollei raha-arkkusi olisi pohjaton ja rahan-janos sammuttamaton, et sinä suinkaan kuolleitten hautoja olisi solvannut!"

28.

Oli tuttu, että eräs rikas ja visu rahamies ei koskaan kutsunut vieraita pöytäänsä. "Lyön vetoa — sanoi nuori veitikka — että minä saan häneltä kutsumuksen päivälliselle." — Lyötiin veto ja tulevana päivänä kävi veitikkamme rahamiehen tykö juuri siihen aikaan, jona tiesi hänen aterioitsevan. Palvelialle sanoi hän tahtovansa puhua herran kanssa eräässä asiassa, joka herralle oli tuopa tuhannen ruplan voiton. Palvelian sisään mentyä ja ilmoitettua isännällensä tämän seikan, tuli herra kohta ulos ja sanoi oudolle: "Mitä te sanotte, herra, että voisitte minulle toimittaa tuhannen ruplan voiton?" — "Kyllähän se niin on, mutta en tahdo katkaista ruokalepoanne. Menen itse syömään päivälliseni, mutta parin tunnin jälkeen … saanko palata?" — "Kaikella muotoa, tulkaat sisään. Syökäät minun kanssani." — Nuori mies suostui kutsumukseen ja söi suurella ruokahalulla. Päivällisen lopetettua ja rahamiehen perheen pois mentyä, sanoi talon isäntä: "Noh herra, käydään nyt asiaamme. Pyydän nöyrimmästi, saisinko tietää, millä tavalla teillä olisi mahdollista toimittaa minulle tuhannen ruplan voiton?" — "Olen kuullut teillä olevan tyttären, jonka te aivotte naittaa pois?" — "Aivan niin onkin." — "Ja että olette määränneet hänelle kymmenen tuhatta ruplaa myötä-antimiksi." — "Tämä on myös tosi." — "No hyvä, suokaat siis tyttärenne minulle, minä en tahdo morsiuslahjaksi niin paljoa; minä tyydyn yhdeksän tuhanteen ruplaan ja te voitatte tässä kaupassa tuhannen ruplaa." Suostuiko isä tähän ehtoon, emme tarkasti tiedä. — Tosi on kuitenkin, että tuo viisas veitikka voitti vetonsa.

29.

* Vähänen tyttö leikkasi kerran pitkät, kähärät hiuksensa ja pani ne sievästi rasiaan talteen. Äiti tullen sisään samassa sanoi hämmästyksissä: "Mitä olet tehnyt, lapseni, oletpa leikannut hiuksesi poikki." — "Olen — vastasi tyttö — en tahdo joka päivä käydä nivarilla; sentähden olen pannut net talteen. Mutta huomenna puen ne jälleen päälleni — niin tädilläkin on tapana tehdä."

30.

Eräs korkeasti oppinut herra rakasti niin kirjojansa, että hän ateriallekin kutsuttua työläästi jätti niitä. Kerran häntä jo kauvan odotettua, tuli vaimonsa sisälle ja nähden miehensä nyt kuin tavallisestikin kiinnitetyn kirjoihinsa, sanoi hän: "Ah, joska sentään olisin kirja!" — "Mintähden niin?" — kysäsi oppinut. — "Sentähden että sinä sitten aina pysyisit minun tykönäni" — vastasi vaimo. — "Siihen myös minä olisin tytyvä — pitkitti mies, mutta sinun pitäisi silloin olla almanakkana." — "Mintähden juuri almanakkana?" — "Sentähden että minä sitten joka vuosi saisin uuden."

31.

* Laulun voima. Puhakka, suomalainen runoseppämme, näki itsensä kerran pakotetuksi käymään lakia pellostansa. Kyläläinen, jonka pelto koski Puhakan peltoon, oli muuttanut väliaidan, jota hänen oli hoitaminen, ison kappaleen Puhakan pellon puolelle. Koska tämä riita ei taittu hyvillä sanoilla ja sovinnolla ratkaista, annettiin se siis oikeuteen. Puhakka oli jo voittamallansa, koska eräs herrasmies, joka aina oli häntä katsonut nurjilla silmillä, lupasi ryhtyä asiaan ja laillisesti näyttää toteen, että raja ennenkin oli käynyt niin, kuin Puhakan naapuri oli sen asettanut.

Puhakka kävi herrasmiehen luoksi ja kysäsi, oliko todella hänen aikomus pitää naapurin puolta, ajaen väärää asiata. Antamatta suoraa vastausta lisäsi alvokaatti vielä senkin ennustuksen, että Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja että hän, paitsi tätä, vielä menettäisi hyvän nimensäkin.