H. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa veitsen… minä tahdoin sanoa verkani … ei veitsen, minä sanoin… hän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna kun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä rahat että veran.
H. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.
H. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on varastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja tänä aamuna — kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle mustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä ja mitä helvettiä minä enää tiedän.
H. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!
H. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät voisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen teiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin kolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta. Noh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän paimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas likemmäksi, mikä sinun on nimesi?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.
H. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas minulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen tusinaa lampaita?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä pelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa lammasta?