Paperisilkkiäispuun kuoresta alkuasukkaat eivät ainoastaan valmista tapakangastaan, vaan käyttävät sitä muutoinkin hyödykseen. Sen nimi on samoaksi Tutunga. Sisämaassa kasvaa toinen Salata niminen puu. Molemmista kerrotaan vanha satu, jonka mukaan Samoassa ennen eli kaksi veljestä, toisen nimi oli Tutunga, toisen Salata, ja molemmilla heillä oli palmumaansa, joiden välillä oli tarkalleen merkitty rajaviiva. Kerran kulki Tutunga tämän rajan yli, ja tämä suututti Salataa siihen määrin, että hän alkoi moittia häntä siitä. Mutta Tutunga, joka oli sinä päivänä ylen pahalla tuulella, suuttui. Ja niin tuli riita veljesten välille.
Kun molempien veljesten vanhemmat saivat kuulla, mitä oli tapahtunut, pitivät he neuvottelun ja päättivät, että heidän poikansa olisivat erotettavat toisistaan. Rangaistukseksi siitä, että Tutunga oli pitänyt veljen omistusoikeutta niin huonossa arvossa, oli hänet nyljettävä, liotettava, taputettava vaatteeksi ja maalattava, niin että häntä voitaisiin käyttää ruumiin alastomuutta suojelemaan. Mutta Salata oli pakotettava muuttamaan saaren sisäosaan. Ja täällä hän oli saava pyhän ja kunnioitetun sijan, niin että ainoakaan ihminen ei vastedes uskaltaisi häneen koskea. Joka kaikki myöskin tapahtui, kuten oli päätetty.
Kuten näemme, on yllä oleva tarina kovin julma, mutta se on samalla vertauksellinen kuvaus molempien puitten merkityksestä samoalaisille.
Mutta palatkaamme asiaan.
Eräässä kylässä vietettiin juhlaa. Eräällä lähetyssaarnaajalla oli jokin juhla, ja alkuasujamet olivat panneet toimeen suuret kekkerit hänen kunniakseen ja omaksi huvikseen. Kukin vieraista oli tuonut siihen antimensa.
Me nousimme ajopeleistä ja menimme aterioitsevien joukkoon. Meitä pyydettiin istuutumaan ja maistamaan ruokalajeja. Kaikki oli erinomaista. Ja ne annokset, joita eteemme tuotiin miellyttävillä, vihreillä banaaninlehdillä, olisivat riittäneet ravitsemaan kokonaisen perheen Europassa koko viikon ajan. Onnelliset samoalaiset! Luonto jakaa heille tuhlaavasti lahjojansa heidän itsensä tarvitsematta ankarasti katsoen edes kättä tahi jalkaa liikuttaa. Heillä on kaikkea, mitä he haluavat, lukuunottamatta luonnollisesti sitä, mitä valkoihoinen mies on opettanut heidät toivomaan! Ja siitä hädästä ja kurjuudesta, joka vallitsee valkoihoisen miehen kotimaassa köyhien keskuudessa, heillä ei ole minkäänlaista mielikuvaakaan. — Mitä on köyhänä oleminen? kysyvät he ihmetellen. — Mitä on hätä? Eikö valkoihoisen miehen maassa kasva vuodet umpeensa kokospähkinöitä ja bananeja? Eikö siellä paista mitään aurinkoa? Eikö meri ole täynnä kaloja siellä kuten täälläkin? Eikö toinen anna toiselle, milloin tarvitaan?
Aterian jälkeen alkoivat toiset huvit.
Muistan erityisesti erään panttileikin. Kuidutonta kokospähkinää vieritettiin matolla, jonka ympärille nuorisoa oli kokoontunut. Kun hyrrä seisattui, täytyi sen osanottajista, johon päin pähkinän kolme silmää kääntyi, suorittaa joku tehtävä tahi esittää joku hauskuus. Milloin hänen täytyi laulaa joku määrätty laulu, joka tuotti yleistä iloa, milloin hän sai kavuta läheiseen palmuun ja pudistaa alas määrätyn joukon pähkinöitä. Ja joskus hänen täytyi suorittaa aurinkotanssi tahi arvata arvoituksia, joka etenkin lienee pidetty huvi.
Muutamat samoalaiset arvoitukset kuuluvat näin:
— Mikä mies ei koskaan lepää, vaan huutaa päivin ja öin? Vastaus:
Riutoille iskevä kuohu.