— Mitkä jättiläiset ovat aina valmiit sammuttamaan nälän ja janon?
Vastaus: Kokospalmut pähkinöineen, jotka sisältävät lihaa ja maitoa.
Kaksikymmentä veljestä, jokaisella hattu päässä? Vastaus: Miehen kynnelliset sormet ja varpaat.
Me katselimme leikkiä pitkän aikaa. Toisen toisensa jälkeen täytyi esiintyä. Kokospähkinähyrrä käänsi kasvojansa joka puolelle.
— Tiedättekö, että kokospähkinä polveutuu ankeriaasta? kysyi mukanamme oleva englantilainen äkkiä.
— Ankeriaasta? Mahdotonta! Onko se samoalainen tarina — vai mitä te tarkoitatte?
Englantilainen nauroi.
— Katsokaas, näin vähän tiedätte asioista, jotka joka päivä ovat teidän lähimmässä ympäristössänne! Kerronpa siksi teille tarinan, koska se antaa hyvän käsityksen alkuasujanten mielikuvituksesta. Eräs lähetyssaarnaaja kertoi sen minulle. Ja tässä sen kuulette:
Tarina uskollisesta ankeriaasta.
Apian lähistössä asui mies ja vaimo sekä heidän Sina niminen tyttärensä. Eräänä päivänä vaimo noutaessaan suolavettä meren poukamasta sai ankeriaan vesisäiliöonsä. Hän otti sen kotiinsa, pani sen maljaan ja lahjoitti sen Sinalle. Mutta kun ankerias, joka nyt oli kasvanut isoksi, niin että se tarvitsi vedellätäytetyn kuopan uidakseen, puri Sinaa käteen, päättivät vanhemmat, että sen täytyi olla joku paha jumaluusolento ja että heidän pitäisi kohta muuttaa paikalta välttääkseen onnettomuuksia, jotka muutoin varmasti heitä kohtaisivat.
Sanottu ja tehty. He alkoivat vaeltaa pitkin rannikkoa löytääkseen itselleen uuden kodin. Mutta kauvan he eivät olleet kulkeneet, ennenkuin he näkivät ankeriaan heitä seuraavan. Pai, mies, päätti silloin jäädä jälkeen ja rakentaa esteitä sen tielle. Äiti ja Sina saisivat jatkaa matkaansa. Ja kun kaikki vaara olisi ohi, kiiruhtaisi Pai heidän jälkeensä.