Näin olivat kaikki vieraat vähitellen saapuneet. Kahden nuoren naisen seuraamana asettui Faamu kavamaljan taakse ja valmisti suurilla juhlallisuuksilla vieraanvaraisuusjuoman. Muuan vanha Tulafale omisti jokaiselle vieraista muutamia kauniita sanoja. Lähetyssaarnaajani läsnäolosta huolimatta uhrattiin myöskin jumalille heidän osansa. Ja kun tanoa vihdoin oli tyhjä ja pantiin syrjään, lähetti Faamu sanan keittohuoneeseen, että nyt oli vaisalon aika.
Tämän kutsun saatuaan kiiruhtivat nuoret miehet keittohuoneeseen. He toivat kukin kokospähkinämaljansa ja vihreän pergamenttimaisen lehtensä, joka oli tarkoitettu lusikaksi. Jokainen vieraista sai maljansa ja lusikkansa. Maljassa höyryävä ruokalaji oli vaisalo. Sillä oli ruokahalua herättävä tuoksu ja se maistui vieläkin paremmalta, vaikka se ei ollutkaan mitään muuta kuin raaputettua, omassa maidossaan keitettyä nuorta kokospähkinää, johon oli lisätty arrowjuurta. Nautittuani tätä muutamia lusikoita — anteeksi — lehtiä tunsin itseni harvinaisen ravituksi ja tyytyväiseksi. Minut valtasi jonkinmoinen uuvuttava hyväntuntemus. Nojauduin mukavasti erääseen katonreunan tukipilariin. Ojensin mukavasti koipeni matolle. Otin vastaan äskentarjotun, kotonatehdyn sikarin. Puhalsin hiljaa muutamia kevyitä sauhukiemuroita. Suljin puoliksi silmäni. Ja sitten annoin juhlan vieriä editseni kirjavine kuvineen…
Tuoksuen ja loistaen kokospähkinäöljystä, jolla komeat, ruskeat ruumiit olivat runsaasti voidellut, järjestyivät nuoret miehet tanssiin kolmessa rivissä. Sääret ristissä päällekkäin siten, että jalat esteettömästi saattoivat liikkua, istuivat kauneimmat ja lujarakenteisimmat miehet ensi rivissä. Heidän keskellään oli nuori päällikkö, jättiläinen, jolla oli valtaava, vaikeasti kiinnitettävä tuinga päähän sidottuna ja kallisarvoinen sarvivalaanhampainen kaulanauha niskassa. Vyötäisillä oli kaikilla pienet verhot ruskeareunaisesta tapasta, jotka olivat sidotut juhlaa varten erityisesti valmistetulla tanssivyöllä, johon oli kiinnitetty nuoria lehtiä ja kukkia. Päässä heillä oli pieni bananinlehtinen hattu ja kaulassa riippui ula, — kaula vitja — valmistettu pandanin tuoksuvista, punaisista hedelmistä, samalla kun käsi- ja jalkanivelet olivat kaunistetut hienoilla, pienillä lehtiseppeleillä.
Jonkun verran syrjässä nuorukaisista istui yksinäinen omituinen olento. Se oli tavanmukainen narri, jota ilman ainoakaan samoalainen juhla ei ole oikein onnistunut. Hänen kasvonsa olivat vanhat ja hennot. Silmät harhailivat. Odottaen että tanssi, jota hänen tuli ivata, alkaisi, käänteli ja väänteli hän itseään kuin riikinkukko. Ja sillä välin suuntasi hän milloin yhdelle, milloin toiselle läsnäolevalle alkuasukkaalle pilkallisia huudahduksia ja liioittelevia eleitä seuraavia sukkeluuksia, jotka kerran toisensa jälkeen herättivät kuulijoissa äänekästä mieltymystä ja naurua ja tavantakaa kiihoittivat häntä uusiin ponnistuksiin huomion kiinnittämiseksi itseensä.
Äkkiä alkoi laulu ja tanssi. Nuorukaiset virittivät sävelen, pienen moniäänisen laulun, jota toistettiin niin kauvan kuin leikki kesti. Sen tahti tuli yhä nopeammaksi ja nopeammaksi. Ja lopuksi se tuli niin hurjan vauhdikkaaksi, että tanssijat ainoastaan äärimäisellä vaivalla pysyivät mukana.
Itse tanssi oli omituinen ja sen suorittivat ensimäisen ja toisen rivin nuorukaiset istuallaan. Siihen yhtyi erilaisia nopeita liikkeitä. Koivet liikahtelivat edestakaisin. Yläruumis taipui ja ojentautui jälleen, kääntyen oikealle ja vasemmalle. Käsivarret ja kädet ojentautuivat — yhdessä tahi kumpikin erikseen — ulos ja ylös, sivuille, eteen- ja taaksepäin. Pää pyöriskeli ja teki nopeita käännöksiä. Ja kaiken tämän kestäessä löi toisen jalan isovarvas lakkaamatta istuinmattoihin. Erehtymättä kertaakaan osoitti se tahtia. Oli käsittämätöntä, miten se saattoi pysyä sekaantumatta. Todellakin ihmeellinen taidonnäyte. Mikään ei loukannut silmää. Joka liike osotti ylevyyttä ja siroutta. Ja kaikki tapahtui sellaisella levollisuudella ja notkeudella, että se saattoi polveutua ainoastaan vuosisatojen kuluessa huolellisesti kehitetystä ja peritystä plastillisuudesta.
Tämä omituinen huvi kesti noin viisi minuuttia, kunnes oli saavutettu sellainen huimaava nopeus, että sitä ylemmäksi pääsy näytti mahdottomalta. Silloin taukosi laulu äkkiä ja tanssijat pysähtyivät samassa hetkessä. Mutta pysähdys ei tullut pitkälliseksi. Muutamien minuuttien kuluttua kajahti uusi laulu. Ja sitten alkoi uusi tanssi mitä uskomattomimpine lantiontaivutuksineen ja kierroksineen, jossa nuorten miesten sitkeys tuli mitä kovimmalle koetukselle ja joka ei päättynyt ennen kuin kaikki osanottajat, sekä laulajat että tanssijat, olivat perinpohjin uupuneet.
Kun vilkkaat suosionosoitukset, jotka seurasivat tätä esitystä, olivat tauonneet, ilmestyi Faamu, joka hetkeksi oli poistunut, mitä hämmästyttävimmässä loistossaan.
Hän oli heittänyt päältään vaaleansinisen hameensa ja hänellä oli nyt ainoastaan kullankeltainen olkimatto vyötäisten ympärillä. Tämän kevyen puvun yllä oli loistavan kaunis titi punaisista villeistä kukista. Kaulan ympärillä loisti tavanmukainen komeista keltaisenvalkoisista sarvivalaan hampaista tehty kaulanauha. Ja ympäri karhean, nokimustan tukan, joka oli kammattu kahdeksi valtaavaksi, paksuksi pensaaksi, oli harvinaisista kukista muodostettu pieni seppele, kukista, jotka olivat keltaisia kuin sinapinsiemen ja niin väkevätuoksuisia, että koko suuri maja täyttyi mitä huumaavimmasta tuoksusta.
Täyteläisillä käsivarsilla ja kapeilla säärillä kimalteli hienosti palmikoituja vihreitä lehtikiehkuroita. Sormissa oli joukko kullalla ja hopealla koristeltuja kilpikonnankuorisia sormuksia. Korvankärjissä oli pari pikku kukkaa. Ja paljaasta upeasta yläruumiista kimalteli kullanpunainen lengi, harvinainen, vanhoista ajoista tunnettu väriaine, jota ylhäiset samoalaiset naiset olivat valmistaneet erään kasvin juuresta.