VARONEN: Niin, kylläpä, herrat tuomari ja katteini olette niin lystilliset ja iloiset, kuin tämä entinen nuori tuttavanikin.
VANHA KEKKULI (nauraa höröttää): Hyvä kun ette suutu, vaikka minulla on tapana tehdä hevosenkin leikkiä, koska minulle tehdään koiran leikkiä. Poikani, Mikkeli! pidä sinä vieraittesi seuraa, rupea heitin huviksensa laulamaan tai muuta semmoista: minulla on vähän täällä talon toimituksia. Eikä vanhoille olekaan mieluista nuorten seura. (Löllenflyhtille) Pitää menemäni likka-hatikoita katsomaan missä ovat, etteivät joutuisi kuulemaan tai näkemään.
VARONEN: Älkää menkö hyvä tuomari. Me emme kukaties joudu täällä paljoa viipymään — —
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): No se on kuitenkin suloinen sanoma.
VARONEN: Ja asiani on vielä ajamatta. Oli määrä kysyäni, jos tietäisitte näillä jonkun hyvin taitavan runoja.
VANHA KEKKULI: Rukoja! mitä rukoja?
VARONEN: Ei kun runoja eli vanhanaikaisia suomalaisten lauluja.
VANHA KEKKULI: See! Vai lauluja! Kylläpä niitä taidetaan joka mökissä.
Tuolla Kujalassakin on koturi Liisa, jonka sanotaan taitavan kaikki
Sijoonin Virret ulkoa.
RINNUSTELIAIN: Emme huoli Sijoonin Virsistä, vaan Suomen runoista.
VARONEN: Ja satuja kanssa kokoilisimme, jos saisimme kuulla.