(Paloviinus nyppää Rinnusteliaista akkunaan.)
LÖLLENFLYHTI: Ho, ho, ho! Olettepa, te lapsellisia. Mitä niistä paranisitte; eihän niistä ole apua hyönteisiä pistellessä eikä kukkia katsellessa?
RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Kas, perhuus, jopa Aatami on saanut
Eevansa!
VARONEN: Tämmöisetpä ovatkin päätoimia matkustellessamme. Kovakuoriaisia pistelemme vaan huviksemme, kosk'eivät päästä perhosta kukalle.
PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): No, kas niin! kuin ovat nyt onnellisia.
Hama! kun en minä ole nyt Aatamin sijassa.
RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Ei sinua likistettäisi noin rakkaasti.
VANHA KEKKULI (huomaamatta Rinnusteliaisen ja Paloviinuksen kuiskuttelemista): Oi, voi! kuinka paljo tähän aikaan vaaditaan ylioppilasparoilta entisajan suhteen.
VARONEN: Kylläpä jo vaaditaan yhtä ja toista, enemmän kun ennen, muiltakin paitsi (hiljaa) kopuleilta varatuomareilta ja sotaherroilta — (lujaa) niiltä jotka eivät huoli muusta kun kuvustansa.
VANHA KEKKULI: En juuri hyvin tajuakaan mitä tarkoitatte — — —
VARONEN: (itsellensä): Ihmekös se!