VANHA KEKKULI: On kaiketi tuttavianne. Mikä nimi?
LÖLLENFLYHTI: Ylpiäsfeltti. En ole häntä koskaan kohdellut, mutta esi-miehille on aina kunniaa osotettava.
VANHA KEKKULI: Vai toinen katteini on toisen esimies.
LÖLLENFLYHTI: Niin on sotasäädyssä, ja niinpä muissakin (harjaa tukkaansa). Menkääs vaan Helsinkiin, niin saatte nähdä maistereitakin kumminkin viidestä luokasta, joista toiset on toisten kuulustelijoita, vaikka muissa säädyissä ei vaadita samaa nöyryyttä ylhäisemmille alhaisemmilta, kuin meidän säädyssä.
VANHA KEKKULI: Niin aina tahtovat minuakin ihmiset pitää varsinaista läänin-tuomaria halvempana, vaikka olen tuomarin nimen ja arvon saanut korkealta esivallalta.
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Pahapolvi! kun minä en ole vielä saanut katteinin nimeä muilta paitsi tyhmiltä hämäläisiltä ja välisti kaupungin raatareilta ja ravintolaherroilta.
(Menee).
9:säs Kohtaus.
VANHA KEKKULI (yksinänsä). Pakanat (ottaa pois tupakin loppuja), kun polttivat tupakkini! Ne maar ovat niitä veitikoita! — — Mutta mikähän lie tuo Löllenflyhtikään? Pahuus, jos sekään ei ole kun petturi. Minun kanssani on suuri ja uljas katteini, mutta toisen katteinin tultua muuttuu kohta niin nöyräksi — — — (katsoo kirjeeseen, joka on Löllenflyhtiltä jäänyt tuolille) — ai luutnantiksi peräti! Liekö rikkautensa samallaista kun katteiniutensakin? Oih! Paras taitaisi olla, etten ketään päästäisi tyttäriäni hyväilemään, jok'ei ensin näyttäisi kumminkin 20,000 revänssejä lainatuista rahoistansa.
10:nes Kohtaus.