VARONEN: Paljo pahhoo tietävätten. Hm! musta teill' on aika: viekkaus, tuhmuus; kahtokaas toasen. Pahat miehet, a vielä enempi; ai risti-sotamiehestä aina hyö tulloo. — Oi, sitä viekkautta!
VANHA KEKKULI: Jo luulen arvaavanikin mitä risti-sotamies merkitsee.
VARONEN: Tunnettahan työ sen; hyvin tunnetta; miesi — ruskeat silmät — musta tukka — kaukoa kotoisin — aivan hyvä tuttunne.
VANHA KEKKULI: Tieten Löllenflyhti. (Lujaa): Onkos se ruskea-silmäinen mies kyllä rikas vai — — —?
VARONEN: Kahtotaanpas. — — On sillä kahet voatteet — koriat voatteet — kuluneet voatteet; on lakkari kello — kultakello; on sormusta kaksi.
VANHA KEKKULI: Onkos rahoja kyllin?
VARONEN: Ei rahoa — velkoa on (Kekkuli on pahoillansa); a ompa rikkaaksi tulemaisillaan. Mitä toki — —?
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ei maar hän minun kauttani tule.
VARONEN: Tokko tuo hertta-rouva on likeisiänne — on teitä, on risti-sotamiestäkin likellä; toki kääntääpi noamansa aina toisaalle. Ei hyväksy.
VANHA KEKKULI: Tiedän kyllä mitä sekin merkitsee. Niitä kortteja kuin osottavat varmaan! Antakaas minä juttelen asiani, että sitten saatte katsoa, mitä olisi paras tehdä risti-sotamiehelle.