VARONEN: Mitä mie huolin juttelemisesta; kortit hyö osottavatten. A jopa työkin muututten, kahtokaas! Jopa tuhmuus rupeaa menemään.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ahaa, minun tyhmyyteni. Niin! kyllä olenkin raukka päivänen ollut tyhmä.
VARONEN: Kas, kun rupeaa iloisempia kortteja tulemaan. Ei näykkään teillä mieli-karvautta. Kuinka? — A tuolla toinen, nuori miesi — punasen verevä. Hertta-rouvan naama siihen päin. Kas sillä on vielä pahoa; on kaksi tietä: hertta-kuutonen ja pata-kuutonen. Työpä olettenkin tien hoarassa: viette nuoren miehen, hertta-kuninkaan, surun tielle taikka ilon tielle. Tuo hertta-rouva, sepä seuraa kuningastansa ynnä onnellisuuteen: hertta-kuutonen ynnä onnettomuuteen: pata-kuutonen.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Epäilemättä on se hertta-kuningas Aatami von Sorvi. (Lujaa). Kelpaisi jos se hertta-kuningas olisi rikas. Katsokaas tyynemmin senkin tilaisuutta.
VARONEN: Hm, hm! Eipä rahoa paljoa — eipä velkoakaan — ompa oma huone: hertta-kahdeksainen. — A kas mitä tulee hertta-tiellä! Oi, voi! Ruutu-kymmensilmä. — Miten äveriäs?! Paljo, paljo kultoa, karjoa, kaikkea! A pata-tiellä — teiän ja ristisotamiehen kautta — onnettomuutta: pata-yhdeksäinen — kuolema: Pata-kymmensilmä — hertta-rouvallekin ynnä — vielä pata-ässäkin — teillekin ynnä.
VANHA KEKKULI: Ne kortitpa näyttävät oikein tyyni — pienimmätkin, mitä olette sanoneet ymmärrän; kaikki tiedätte paremmin kuin minä itse — Vai minun kauttani! No pitää heitin saaman hertta-tietä mennä; sen päätän päässäni.
VARONEN: Oikein niin näkyykin. Katosi pata-kuutonen. — Ai kuin hyvää voan. No tuo hertta-kuningas! kuin suurta sukua — kuin suuri herra — onko kuparnyöri? onpa niin!
VANHA KEKKULI: Ei se vielä ole, mutta tulee tieten kuvernööriksi, koska kortit näyttävät niin. Nyt tiedän jo kyllä miten asiaini on laita; tarvitsisin vaan vielä neuvoa. Sanokaas mitä olisi tekeminen. Se hertta-kuningas on aatelis-mies, von Sorvi ja hertta-rouva minun tyttäreni. Hyvä onneni kaiketi veti näitä toinentoiseensa rakastumaan, mutta paha onneni minua vihastumaan, ja peräti talostani ajamaan mainitun von Sorvin — Millämä saisin sen vasta suosiooni?
VARONEN (katselee ja muuttelee vielä korttejansa): Eipä se ouk nytkään kaukana, vaikka kotonsa ei ouk läsnä.
VANHA KEKKULI: Ei suinkaan ole vielä kauvas ehtinyt; minä vaivainen henki sen juuri äsken karkotin. Millä sen saisin palaamaan?