"Ajatuksistanne en niin suuresti välitä", lausui hän. Oltuaan tovin vaiti hän jatkoi: "Täällä on hyvin kuuma; tulkaa kasvihuoneeseen."
Näytti melkein siltä kuin hän olisi odottanut minua, ja minä seurasin ihastuksissani pitkään, kapeaan, "salongin" kanssa yhdensuuntaiseen lasisuojaan, jossa korkeat, vihreät kasvit kätkivät meidät vieraitten näkyvistä. Kuulimme tänne selvästi vain presidentin äänen, kun hän peräti suopeasti virkkoi everstille: "Kas vain, teillä täytyy olla onnea lemmessä, eversti!" — josta päättäen viimemainittu oli hävinnyt pelissä.
Kepeä hymy vilahti signorinan huulilla tämän huomautuksen johdosta. Sitten hän taittoi valkoisen ruusun, käännähti ja seisoi katsellen minua, vienon punan noustessa kasvoilleen ikäänkuin jonkun sisäisen kiihtymyksen tuottamana.
"Pelkään että nuo kaksi herrasmiestä eivät pidä toisistaan", sanoi hän.
"Tuskin", myönsin minä.
"Entä te, pidättekö te heistä — tai jommastakummasta?"
"Minä rakastan ainoastaan yhtä henkilöä Aureata-maassa", vastasin niin kiihkeästi kuin rohkenin.
Signorina puraisi ruusuaan, katsahtaen minuun teeskentelemättömän huvitettuna ja hyvillään. Muistaakseni olen maininnut, että hän ei hylkinyt rehellistä ihailua.
"Onko mahdollista, että tarkoitatte minua?" vastasi hän, tehden kevyen kumarruksen. "Ajattelen niin vain senvuoksi, että useimmat Aureatan naiset eivät tyydyttäisi teidän vaateliasta makuanne."
"Ei kukaan nainen maailmassa voisi tyydyttää minua, paitsi yksi ainoa", vastasin ajatellen hänen ottavan asian liian kevyesti.