"Aivan niin", myönsi presidentti. "Hepä eivät liene olleet juuri — hm?"
"Tuskin", vastasin ihaillen presidentin mukautumiskykyä, sillä hänellä varmaankin oli sangen hämärä aavistus, keitä mainitsemani henkilöt olivat.
Päivällinen oli syöty ja pöytä korjattu, ennenkuin presidentti näytti taipuvaiselta vakavaan keskusteluun. Sitten hän käski tuoda Sikaareja ja työntäen ne minua kohti lausui:
"Ottakaahan näistä, ja täyttäkää lasinne. Älkää välittäkö niistä, jotka kieltävät juomasta ja tupakoimasta yhtaikaa. Viini on parempaa tupakatta ja tupakka parempaa viinittä, mutta niiden yhdistelmä on parempi kuin kumpikaan erikseen."
Tottelin hänen käskyjään, ja niin istuimme kotvasen äänettöminä vedellen haikuja ja maistellen laseistamme. Sitten virkahti presidentti äkkiä:
"Mr. Martin, tämä maa on vaarallisessa tilassa."
"Taivaan nimessä, teidän ylhäisyytenne", huudahdin, "tarkoitatteko maanjäristystä?" (Oli sattunut heikko tärähdys muutama päivä sitten.)
"En, sir", hän vastasi, "vaan raha-asioita. Satamatyöt ovat käyneet paljoa kalliimmiksi kuin edellytin. Minulla on hallussani insinöörin todistus, että 903,000 dollaria on jo käytetty niihin, eivätkä työt vielä ole lopullaan — eivät millään muotoa lopullaan."
Sitä ne tosiaankaan eivät olleet; olivathan tuskin alussa.
"Hyväinen aika", rohkenin huomauttaa, "sehän on melkoinen summa siihen nähden, mitä sen vastineeksi on näytettävissä."