"Ylimalkaan he mielihyväkseni uskovat pelkkää sanaani.. Tosi on, kuten teidän ylhäisyytenne mainitsi, että heidän täytyy uskoa jotakuta."
"Aivan niin. Ja toisinaan teillä on suuria summia sijoitettavananne."
Tässä kohdassa keskusteluamme aloin — presidenttiä kohtaan tuntemastani kunnioituksesta huolimatta — haistaa käryä.
"Eipä suinkaan, sir", vastasin, "tavallisesti ne ovat varsin pieniä.
Liikkeemme ei ole niin laaja kuin kernaasti soisimme."
"Miten lieneekin", lausui presidentti katsahtaen minua suoraan silmiin, "miten lieneekin tavallisesti laita, tällä hetkellä on teidän pankkinne kassaholvissa suuri summa — peräti huomattava rahasumma — odottamassa sijoitusta."
"Mistä hitosta sen tiedätte?" huudahdin.
"Mr. Martin! On kyllä omaa syytäni, että olen liian taipuvainen luopumaan muodollisuuksista; mutta te unohdatte seuranne."
Kiirehdin pyytämään anteeksi, vaikka olin jotensakin varma, että presidentti tuumaili omituista liikehommaa, elleipä suoranaista murtovarkautta.
"Pyydän tuhannesti anteeksi kovin sopimatonta sävyäni, mutta saanko kysyä, miten olette saanut tuon tiedon?"
"Jones kertoi minulle", vastasi hän mutkattomasti.