"Ei, en ole kuullut", vastasin yrittäen olla kokonaan kiintynyt munan kuorimiseen. "Hieman hoppuinen aika naimapuuhiin, eikö olekin? Kuka hän on?"
Hän naurahti raskaasti.
"Älkää huoliko näytellä noin peräti osatonta; luullakseni voitte sen hyvinkin arvata?"
"Ehkä madame Devarges?" lausuin huolettomasti. "Sopiva liitto, jokseenkin teidän ikäisenne —"
"Älkää hitossa yritelkö sukkeluuksianne!" huudahti eversti. "Tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että se on signorina?"
"Niinkö?" vastasin. "No no, kyllähän otaksuinkin olleenne häneen hieman erityisemmin kiintynyt. Ja hän on suostunut tekemään teidät onnelliseksi?"
Olin utelias näkemään, mitä hän vastaisi. Tiesin hänet suureksi valehtelijaksi, mutta uskon hänen puhuneen totta tässä tilaisuudessa, kun hän vastasi:
"Sanoo, että hän ei koskaan ole välittänyt rahtuakaan kenestäkään muusta?"
Ooh, signorina!
"Eikö edes Whittinghamista?" kysäisin häijysti.