»Se ei tee mitään», minä vastasin ja nousin hevosen selästä. »Sormeni sattui puristumaan oven väliin.»
»Suu kiinni matkastamme, mies!» murahti Sapt; »mutta sitähän minun ei tarvinnekaan sinulle sanoa, kelpo ukkoseni.»
Vanhus kohautti hartioitaan. »Kaikki nuoret miehet ratsastelevat mielellään, miksikäs ei kuningaskin?» hän sanoi, ja Saptin nauru vahvisti ukkoa hänen uskossaan, että minä muka olin käynyt yöllisellä lemmenseikkailulla.
»Jokaiseen mieheen on luotettava niin paljon kuin on pakko, mutta ei tippaakaan enempää», sanoi Sapt ja työnsi avaimen lukkoon.
Me kävimme sisään ja saavuimme kuninkaan pukeutumiskammioon. Kun avasimme oven, näimme Fritz von Tarlenheimin pitkänään sohvalla ja täysin puettuna. Hän näytti nukkuvan, mutta joka tapauksessa hän havahtui meidän astuessamme sisään. Hän hypähti pystyyn, silmäsi hätäisesti minuun ja syöksähti sitten ilosta huudahtaen polvilleen eteeni.
»Jumalan kiitos, että teidän majesteettinne on terve ja vahingoittumaton!» hän sanoi ja tavoitti kättäni.
Minä tunnustan, että tulin liikutetuksi. Mitä vikoja kuninkaalla lienee ollutkin, niin oli hänellä ainakin ystäväinsä rakkaus. Tuokion aikaan en kyennyt puhumaan ja sen kautta tempaisemaan poikaparkaa hänen harhaluulostaan. Mutta ukko Sapt ei ollut yhtä sääliväinen. Hän löi ihastuneena reiteensä.
»Oikein hyvin, rakas ystävä!» hän irvisteli. »Tämähän käy kuin rasvattu!»
Fritz katsahti hämmentyneenä ylös. Minä ojensin hänelle käteni.
»Teidän majesteettinne on haavoittunut!» hän huudahti.