»Entäs te?» kysyin.
»Minullakin on oma osani näyteltävänä. Jos hän keksii, mitä nyt minä olen tehnyt, emme me, te ja minä, tapaa enää koskaan toisiamme. Jollei, niin kenties — mutta siitä nyt vähät! Lähtekää oitis täältä!»
»Mutta mitä te aiotte sanoa hänelle?»
»Että te ette tullutkaan — että arvasitte heidän juonensa.»
Minä tartuin hänen käteensä ja suutelin sitä.
»Te olette tehnyt kuninkaalle tänä yönä hyvän palveluksen», sanoin.
»Missä päin Zendan linnassa häntä pidetään?»
Hän alensi äänensä pelokkaaksi kuiskailuksi, jota minun täytyi kumartua kuulemaan hänen huuliltaan.
»Kun on päästy nostosillan yli, tullaan jykevälle ovelle; sen taakse hänet on teljetty… hys! Mitä se oli?»
Minäkin kuuntelin.
»Ne tulevat! Ne tulevat liian aikaisin! Herra Jumala, ne tulevat aivan liian aikaisin!» — Hän kävi kalmankalpeaksi.