»Minusta ne tuntuvat tulevan aivan parahiksi», sanoin.
»Sammuttakaa lyhtynne! Katsokaa, tuossa on rako ovessa! Voitteko siitä nähdä niitä?»
Sovitin silmäni rakoon. Alimmalla portaalla seisoi kolme tummaa hahmoa. Minä viritin revolverini hanan. Antoinette laski kiireesti kätensä minun kädelleni.
»Te voitte surmata yhden niistä», hän kuiskasi; »mutta entä toiset?»
Ulkoa kuului ääni — ja se ääni puhui aivan puhdasta englantia.
»Herra Rassendyll!» se sanoi.
Minä en vastannut.
»Tahtoisimme halusta puhella teidän kanssanne. Lupaatteko, ettette ammu meitä, ennenkuin olemme sanoneet sanottavamme?»
»Herra Detchardinko kanssa minulla on ilo puhua?» kysyin.
»Nimillä ei nyt ole yhtään väliä.»