»Älkää siis mainitko minunkaan nimeäni.»
»Hyvä on teidän majesteettinne. Meillä on tehtävänä teille eräs tarjous.»
Minä tirkistelin yhä ovenraosta. Kaikki kolme olivat nousseet kaksi porrasta ylemmäksi, ja kaikkien revolverit olivat ojennetut ovea kohti.
»Tahdotteko päästää meidät sisään? Me annamme teille kunniasanamme, ettemme käytä aseita.»
»Älkää uskoko heitä!» kuiskutti Antoinette korvaani.
»Voimmehan puhella oven lävitse», sanoin.
»Mutta te voitte avata sen ja ampua meitä», intti Detchard; »ja vaikkapa me yrittäisimmekin ottaa teidät hengiltä, niin te voisitte yrittää samaa ainakin yhden suhteen meistä. Annatteko kunniasananne, ettette ammu, kun puhelemme keskenämme?»
»Älkää luottako heihin!» kuiskasi Antoinette jälleen.
Minä sain äkkiä valoisan ajatuksen ja pohdin sitä lyhyen tuokion.
Minusta tuntui, että voisin viedä sen perille.
»Lupaan kunniasanallani, etten ammu, jollette te ensin ammutte minua», sanoin; »mutta sisään en teitä päästä. Te saatte seisoa ulkopuolella ja puhua sieltä.»