SONJA. Mitä, eno? Mitä tietäisi?
VOINITSKI. Raskasta, ikävää… Ei mitään… Sitten myöhemmin… Ei mitään… Minä lähden…
(Menee).
SONJA (Koputtaa ovelle). Mihail Lvovitsh! Ette kai vielä nuku? Tulkaa tänne hetkiseksi!
ASTROV (Oven takaa). Heti kohta! (Vähän myöhemmin tulee ulos: liivit päällä ja kaulus kaulassa). Mitä käskette?
SONJA. Juokaa itse, joll'ei luontonne ole sitä vastaan, mutta rukoilen, älkää antako enon juoda. Se on hänelle vaarallista.
ASTROV. Hyvä. Emmehän me enää juo. (Paussi). Minä lähden heti kotiini. Se on luja päätökseni. Sill'aikaa kun hevosia valjastetaan, valkenee päivä.
SONJA. Tulee sade. Odottakaa aamuun.
ASTROV. Ukkonen menee ohitse, ainoastaan pilvenreuna hipaisee tätä seutua. Minä lähden. Ja pyydän, älkää enää kutsuko minua isänne luokse. Minä sanon, että hänessä on leini, mutta hän väittää, että se on reumatismia; minä pyydän häntä pysymään vuoteessa, mutta hän istuu. Eikä hän tänään laisinkaan ryhtynyt puheisiin kanssani.
SONJA. Hän on pilalle hemmoteltu (Kopeloi ruokakaapissa). Tahdotteko vähän haukata?