VOINITSKI (Ei laske häntä). No, no, lintuseni, suokaa anteeksi… Minun on syy. (Suutelee kättä). Sovitaan pois.
HELENA ANDREJEVNA. Ei enkelilläkään riittäisi kärsivällisyyttä, tietkää se.
VOINITSKI. Sovinnon ja rauhan merkiksi tuon teille heti vihkon ruusuja; valmistin sen jo aamulla teitä varten… Syysruusuja — kauniita, murheellisia ruusuja…
(Menee).
SONJA. Syysruusuja — kauniita, murheellisia ruusuja.
(Molemmat katsovat ikkunasta).
HELENA ANDREJEVNA. On jo syyskuu käsissä. Mitenkähän pääsemme täällä yli talven! (Paussi). Missä on tohtori?
SONJA. Kamarissa eno Vanjan luona. Kirjoittaa jotakin. Olen iloissani, kun eno Vanja meni pois, minun pitää välttämättä puhua sinun kanssasi.
HELENA ANDREJEVNA. Mistä sitten?
SONJA. Mistäkö?