— Olin ihan pelästyä! — huudahti naamioitu mies tyytyväisesti nauraen. — Ihan pelästyä! Niin hullusti saattaa toisinaan käydä, Jumala paratkoon! Viikset kuin piikkisialla ja silmät kuin tapit päässä. He-he-hee!
— Älä viisastele! — kiljui Jevstrat Spiridonitsh täyttä kurkkua vihasta vavisten. — Mene ulos! Minä käsken heittää ulos sinut!
Lukuhuoneessa syntyi sanomaton melu. Jevstrat Spiridonitsh punaisena kuin rapu huusi hurjasti polkien jalkaansa. Shestjakow huusi. Belebuhin huusi. Koko hienosto huusi. Mutta ylinnä kuului naamioidun miehen matala, käheä ääni kuin maan alta. Tanssi keskeytettiin yleisen sekamelskan tähden ja yleisö tunkeutui uteliaana juhlasalista lukuhuoneeseen.
Jevstrat Spiridonitsh kuulutti kaikki poliisit juhlahuoneistosta kokoon ja ryhtyi laatimaan pöytäkirjaa.
— Kirjota, kirjota! — sanoi naamioitu sorkkien sormellaan hänen kynäänsä. — Kuinka minun, poika paran, nyt käyneekään? Voi minua onnetonta! Älkää syöskö perikatoon minua turvatonta! Ha-ha-haa! No, mitä nyt? Onko rotokolla valmis? Onko kaikki paperilla? No, katsokaa nyt!… Yks' … kaks' … kolme!!…
Tuntematon mies nousi seisomaan, ojensihe itseään ja nykäisi naamion kasvoiltaan. Paljastettuaan päihtyneet kasvonsa ja silmäiltyään ympärilleen nauttien vahvasta vaikutuksestaan, heittyi hän nojatuoliin ja nauraa hohotti rattoisasti. Ja tekemänsä vaikutus olikin kerrassaan tavaton. Hienosto vaihtoi kalpeana hämmästyneitä katseita, kahnuttipa joku korvallistaan. Jevstrat Spiridonitsh vaikeroi kuin sellainen, joka on epähuomiossa tehnyt suuren tyhmyyden.
Kaikki tunsivat räyhääjän: se oli eräs sikäläinen miljoonamies ja tehtailija, perinnöllinen kunniaporvari Pjatigorow, kuuluisa sikamaisuuksistaan, hyväntekeväisyydestään ja, kuten paikallisessa sanomalehdessä usein on huomautettu, — rakkaudestaan kansanvalistusta kohtaan.
— No, menettekö ulos vai ei? — kysyi Pjatigorow lyhyen vaitiolon jälkeen.
Hienosto hiipi sanaakaan sanomatta varpaillaan ulos lukuhuoneesta ja
Pjatigorow sulki oven heidän jälkeensä.
— Tiesithän sinä, että se oli Pjatigorow! — kähisi Jevstrat Spiridonitsh hetken kuluttua puoliääneen ravistaen niskasta viinuria, joka oli tarjoillut lukuhuoneessa. — Mikset sanonut?