— Oo, hyvänen aika! — voivotteli hän. — Minä tulen jo hulluksi!
Pehtori meni puutarhaan, jossa hän, kohotettuaan hartaan katseensa korkeutta kohti, ajatteli yhä veronkantajan sukunimeä:
— Orhinski… Orhovski… Tuhat tulimaista! Hevostovski…
Hepotkin… Orhotkin… Tammatkin…
Hetken kuluttua hänet kutsuttiin sisään.
— Oletko muistanut? — kysyi kenraali.
— En mitenkään, teidän ylhäisyytenne.
— Ehkä Valakkin? Koninski? Eikö?
Ja talossa alettiin kilvan keksiä sukunimiä. Kaiken ikäiset ja väriset hevoset pengottiin juurta jaksain, muisteltiin kavioita, valjaita… Talossa, puutarhassa, väkituvassa ja keittiössä kulki edes ja takaisin kansaa muodostaen uusia sukunimiä…
Pehtori kutsuttiin tavan takaa sisään.
— Kavionski? — kysyttiin häneltä. — Valjakovski? Hirnov?