— Mutta kuka sinä olet oikein?
— Minäkö? Pyhiinvaeltaja, isäkulta, outo mies.
— Hitto teidät periköön, senkin yökuljeksijat … mokomatkin vaeltajat, juopot!… — murisee vartia, joka on rauhottunut kulkijan huokauksista. — Päiväkaudet juodaan ja öisin kuljeskellaan kuin pirun riivaamina. Mutta olin äsken aivan kuulevinani kuin et olisi yksin, vaan parin muun kanssa.
— Yksin olen, isäkulta, yksin. Aivan ypö yksinäni. Oi-voi-voi meidän syntejämme!…
Vartia töytäsee miestä vasten ja pysähtyy.
— Kuinka olet sinä tänne joutunut? — kysyy hän.
— Eksyin, hyvä mies. Olin matkalla Mitrijevin myllylle ja eksyin.
— Vai niin! Vai on tämä Mitrijevin myllytie? Pässinpää! Mitrijevin myllylle mennessä täytyy kulkea paljon enemmän vasemmalle, suoraan kaupungista pitkin valtamaantietä. Juovuspäissäsi olet käynyt pari, kolme virstaa harhaan. Otit kai kaupungissa liian pitkät lähtöryypyt?
— Syntiä tein, isäkulta, tein oikein… Totisesti, niin tein, en aio syntiäni salata. Mutta kuinka on nyt kuljettava eteenpäin?
— Mene ensin aivan suoraan tätä käytävää pitkin aina toiseen päähän saakka ja käänny siellä heti vasemmalle. Sitten käyt halki hautausmaan pikkuportille. Siellä on pieni portti… Avaa se ja mene sitten Herran nimeen. Mutta pidä varasi, ettet putoa kuoppaan. Ja siellä hautausmaan takana kuljet pitkin aavoja peltoja, kunnes tulet valtamaantielle.