— Katsokaa, katsokaa! — huudahtaa naapurini tuuppien minua kylkeen.
— Näettekö tuota tummaveristä miestä, joka nousee ajurin rattaihin?
Se on kuuluisa pikajuoksija King!

Ja koko vaunu alkoi hätääntyneenä puhua pikajuoksijoista, jotka siihen aikaan olivat alati moskovalaisten mielissä.

Voisin kertoa teille paljon muitakin esimerkkejä, mutta luullakseni nämä jo riittävät. Jos nyt otaksuisimme, että minä erehdyn itseni suhteen, että olen kehuja ja kykenemätön mies, niin taitaisin mainita teille monta lahjakasta ja ahkeraa henkilöä, jotka ovat kuolleet tuntemattomina. Monet venäläiset merenkulkijat, kemistit, fysikot, mekanikot, maanviljelijät — ovatko he kuuluisia? Tietääkö meidän sivistynyt yleisömme mitään venäläisistä taiteilijoista ja kirjailijoista? Vanha sanomalehtineekeri, uuttera ja lahjakas, kuluttelee kolmekymmentä vuotta toimiston kynnyksiä, kirjottaa täyteen ties kuinka paljon paperia, tuomitaan parikymmentä kertaa kunnianloukkauksesta, eikä sittenkään hän tule kuuluisaksi. Mainitkaapa edes yksi meidän kirjallisuutemme johtomiehistä, joka olisi tullut kuuluisaksi ennenkuin tiedettiin, että hän kuoli kaksintaistelussa, menetti järkensä, karkotettiin maanpakoon tai kavalsi kortinpelissä!

Ensi luokan matkustaja innostui siihen määrin, että pudotti sikarin suustaan ja nousi seisomaan.

— Niin, — jatkoi hän kiivaasti, — ja näiden rinnalla luettelen teille sadottain kaikellaisia laululintuja, akrobaatteja ja klovneja, joista jo sylilapsetkin tietävät. Niin juuri!

Ovi narahti, tuuli puhalsi sisään ja vaunuun astui synkännäköinen mies, jolla oli yllään pitkä viitta, silinterihattu ja siniset silmälasit. Hän katsoi itselleen paikkaa, rypisti kulmakarvojaan ja meni eteenpäin.

— Tiedättekö, kuka tuo on? — kuului arka kuiskaus vaunun peränurkasta. — Se on N. N., kuuluisa tulalainen peliveijari, joka on pahasti sekaantunut U:n pankinryöstöjuttuun.

— Siinä sen kuulitte! — nauroi ensi luokan matkustaja. — Tulan peliveijarin tietää, vaan kysykääpäs häneltä, tietääkö mitään Semiradskista, Tshaikovskista tai filosoofi Solovjovista, niin hän varmaan ravistaa tyhmänä päätään… Se on sikamaista!

Seurasi muutaman minuutin hiljaisuus.

— Sallikaa minun vuorostani kysyä teiltä, — alkoi vierustoveri arasti yskien, — tunnetteko nimen Pushkow?