— No matkusta vaan, — myönsi Shirjajew. — Mitä sinä vielä odotat sitten? Mene Herran nimeen!
Oli hetken hiljaisuus.
— Mutta, Jevgraw Ivanitsh, hän tarvitsee matkarahoja… — jatkoi äiti hiljaan.
— Rahoja? Hä! Niin, rahatta et pitkällekään pääse. No, jos tarvitset, niin ota! Olisit jo aikoja sitten ottanut!
Ylioppilas huoahti ja vaihtoi iloisen silmäyksen äitinsä kanssa. Shirjajew veti hätäilemättä povitaskusta lompakkonsa ja pani silmälasit nenälleen. — Paljonko tarvitset? — kysyi hän.
— Matka Moskovaan maksaa oikeastaan yksitoista ruplaa neljäkymmentä kaksi…
— Ohhoh, rahaa, rahaa! — huokasi isä. (Hän huokasi aina kun näki rahaa, vieläpä saadessaan). — Tässä on kaksitoista. Siitähän tulisi takaisin, mutta pidä loput matkaa varten.
— Paljon kiitoksia!
Hetken vaiettuaan ylioppilas jatkoi:
— Viime vuonna ei minun onnistunut heti saada tunteja. En tiedä, miten tänä vuonna käynee, mutta luultavasti en kohta löydä työansiota. Pyytäisin teitä sentähden antamaan minulle noin viisitoista ruplaa vuokra- ja ruokarahoiksi.