— Aleksander Daviditsh! — virkkoi hän rukoilevalla äänellä.
— Mitä?
— Salli minun yöpyä luonasi!
— Ole hyvä … miksei?
Lajevski kävi nukkumaan sohvalle ja puheli vielä pitkälti tohtorin kanssa.
X.
Kolmisen päivää kekkereiden jälkeen tuli Maria Konstantinovna vallan odottamatta Nadeshda Feodorovnan luo ja tarttui, tervehtimättä ja hattuaan riisumatta, hänen molempiin käsiinsä, painoi ne rintaansa vasten ja lausui, mieli kovasti kuohuksissa:
— Rakkaani, olen kuohuksissa, olen hämmästynyt. Herttainen, miellyttävä tohtorimme kertoi eilen Nikodim Aleksandritshille, että miehenne on kuollut. Sanokaa, rakkaani, onko se totta?
— On se totta, hän on kuollut, — vastasi Nadeshda Feodorovna.
— Se on kauheaa, kauheaa, rakkaani! Mutta kaikella pahalla on hyväkin puolensa. Varmaankin oli miehenne harvinainen, ihmeellinen, pyhä ihminen, ja sellaisia tarvitaan enemmän taivaassa kuin maan päällä.