— Kuulkaas, mitä minun on sanottava teille, herraseni, — aloitti hän ja tähysteli tarkasti eläintieteilijän paidan kuvioita. — Se on meidän keskeistä… Minä en tunne kaksintaistelun sääntöjä, lempo soikoon, enkä niistä välitäkään, ja nyt minä puhun — en sekundanttina, tahtoisin sanoa, vaan ihmisenä ja niin edespäin.
— No niin, mitä?
— Kun sekundantit kehoittavat sopimaan, ei heitä tavallisesti kuulla, vaan katsotaan heidän välitystarjoustaan pelkäksi muodollisuudeksi. Itserakkaus ja niin edespäin. Mutta nyt minä nöyrimmin pyydän teitä kiinnittämään huomiotanne Ivan Andreitshiin. Hän ei tänään ole normaalitilassa, ei ole täydessä järjessään, niin sanoakseni, kurjan näköinen. Hänelle on tapahtunut onnettomuus. En voi suvaita juoruja, — Sheshkovski punastui ja vilkaisi taaksensa, — mutta koska on hankkeissa kaksintaistelu, katson tarpeelliseksi ilmoittaa teille. Eilen illalla hän Myridovin talossa yllätti naisensa … erään mieshenkilön seurassa.
— Ilettävää! — jupisi eläintieteilijä, kalpeni, rypisti otsaansa ja sylkäistä läiskäytti: — Hyi!
Hänen alahuulensa vavahti; hän loittoni Sheshkovskin luota, tahtomatta kuulla enempää, ja ikäänkuin hän vahingossa olisi saanut suuhunsa jotakin kitkerää, hän taaskin sylkäistä läiskäytti ja katsahti vihamielisesti ensi kerran koko aamuna Lajevskiin. Hänen kiihtymyksensä ja paha olonsa olivat haihtuneet; nyt hän ravisti päätään ja sanoi kovaa:
— Hyvät herrat, mitä me enää odotamme? Miksi emme ala jo?
Sheshkovski ja upseerit katsahtivat toisiinsa ja ensinmainittu kohautti olkapäitään.
— Herrat! — sanoi hän kovalla äänellä, kääntymättä erikoisesti kenenkään puoleen. — Herrat! Me kehoitamme teitä sopimaan.
— Lopettakaamme pikemmin nämä muodollisuudet, — lausui von Coren. — Sovinnosta on jo puhuttu. Mikä on seuraava muodollisuus? Pitäisihän koettaa joutua, herrat, muuten aika käy täpäräksi.
— Me pysymme sittenkin vaatimuksessamme, että koettaisitte sopia, — sanoi Sheshkovski syyllisyyttä ilmaisevalla äänellä kuin ihminen, jonka täytyy sekaantua vieraisiin asioihin; hän kävi punaiseksi, pani käden sydämelleen ja jatkoi: — Herrat, me emme huomaa johdonmukaista yhteyttä loukkauksen ja kaksintaistelun välillä. Loukkauksella, jonka joskus inhimillisestä heikkoudesta aikaansaamme toinen toisellemme, ja kaksintaistelulla ei ole mitään yhteistä. Me olemme yliopiston käyneitä, sivistyneitä miehiä, ja tietysti näette itsekin, että kaksintaistelu on vain vanhentunut, tyhjä muodollisuus ja niin edespäin. Me otamme sen ainakin siltä kannalta, muuten emme olisi tänne tulleet, koska emme voi sallia, että ihmiset meidän läsnäollessamme ampuisivat toisiaan ja niin edespäin. — Sheshkovski pyyhki hikeä otsaltaan ja jatkoi: — Tehkää nyt siis, herrat, loppu erimielisyydestänne, ojentakaa toinen toisellenne kättä ja lähdetään kotiin juomaan sovinnon malja.