— Älkää muistelko pahalla mielellä, — sanoi von Coren. — Terveisiä vaimollenne ja sanokaa hänelle, että olen pahoillani, kun en saanut sanoa hänelle jäähyväisiä.
— Hän on kotona.
Lajevski lähestyi ovea ja puhui toiseen huoneeseen:
— Nadja, Nikolai Vasiljevitsh tahtoo sanoa sinulle hyvästi.
Nadeshda Feodorovna astui sisään, pysähtyi ovensuuhun ja katsahti arasti vieraihin. Hänen kasvonsa näyttivät syyllisiltä ja säikähtyneiltä, ja käsiään hän piti kuin tyttökoululainen, jolle annetaan nuhteita.
— Minä matkustan nyt pois, Nadeshda Feodorovna, — lausui von Coren, — ja tulin sanomaan hyvästi.
Nadeshda Feodorovna ojensi epäröiden hänelle kätensä, ja Lajevski teki kumarruksen.
"Voi kuitenkin, kuinka he kumpikin ovat säälittävän näköisiä!" ajatteli von Coren. "Ei ole heille helppoa tämä elämä." — Minä tulen käymään Moskovassa ja Pietarissa, — sanoi hän, — olisiko jotakin, mitä olisi tarvis teille sieltä lähettää?
— Mitäpäs? — virkkoi Nadeshda Feodorovna ja vaihtoi miehensä kanssa huolestuneita katseita. — Ei kai sitä liene mitään…
— Niin, ei mitään… sanoi Lajevski hieroen käsiään.