— Entä tullipursi?
— Lähti myöskin.
— Miksei siitä ilmoitettu? — vihoitteli Samoilenko.
— Tollot!
— Yhdentekevä, älä siinä kimmastu… sanoi von Coren. — Hyvästi sitten. Jumala varjelkoon teitä.
Samoilenko syleili von Corenia ja risti kolmesti hänen kasvojaan.
— Älähän unhoita, Kolja… Kirjoita… Ensi keväänä odotamme.
— Hyvästi, diakoni, — sanoi von Coren, puristaen diakonin kättä. — Kiitos seurastanne ja elähyttävistä puheluistanne. Miettikäähän tutkimusretkeä.
— Herran tähden, valmis minä olen vaikka maailman äären! — nauroi diakoni. — Jäisinkö minä pois pelistä?
Von Coren tunsi pimeässä Lajevskin ja ojensi ääneti hänelle kätensä. Soutajat seisoivat jo alhaalla, pidellen kiinni venettä, joka keikkui paaluja vasten, vaikkakin sataman sulku suojeli sitä kovalta aallokolta. Von Coren laskeutui portaita myöten, loikkasi venheeseen ja istui peräsimeen.