— Itse paholainen ei voisi keksiä mitään riettaampaa… Jos minä pitäisin pöydälläni tuollaista mielikuvituksen epäsikiötä, niin johan minä sillä koko huoneistoni saastuttaisin!
— Kuinka kummallinen käsitys teillä on taiteesta, herra tohtori! loukkaantui Sasha. Onhan se taideteos, katsokaa! Niin runsaasti kauneutta ja suloa, että sielun valtaa autuaallinen tunne ja kyyneleet nousevat silmiin! Tuollaista kauneutta katsellessa saattaa unohtaa koko tämän matoisen maailman… Katsokaa, siinä on liikuntoa, siinä on ilmaa, siinä on henkevyyttä!…
— Kaiken tuon ymmärrän mainiosti, hyvä mies, keskeytti lääkäri, mutta asian laita on niin, että minä olen perheellinen, täällä juoksentelee lapsia, käy naisia…
— Tietysti, jos katsoo asiaa joukon kannalta, myönsi Sasha, silloin esiintyy tämä suurenmoinen taideteos toisessa valossa… Mutta, herra tohtori, olkaa ylempänä joukkoa, etenkin kun te kieltäytymällä loukkaisitte syvästi minua ja äitiäni… Minä olen äitini ainoa poika… te olette pelastanut henkeni… annamme teille kaikkein kallisarvoisimman esineen, mikä meillä on… ja… ja minä valitan vain sitä, ettei teillä ole paria tälle kynttelikölle…
— Kiitoksia, nuori ystäväni, minä olen erittäin kiitollinen… Sanokaa terveisiä äidillenne… mutta… ajatelkaa toki, täällä juoksentelee lapsia, käy naisia… No… jääköön nyt siihen! Eihän teitä saa käsittämään.
— Eihän tässä minulle mitään käsittämätöntä olekaan, iloitsi Sasha.
Pankaa tämä kynttelikkö tuohon maljan viereen, se sopii siihen
erinomaisesti. Mutta mikä vahinko, ettei ole sille paria! Mikä vahinko!
Hyvästi nyt, herra tohtori!
Sashan mentyä lääkäri katseli kynttelikköä pitkän aikaa, raapiskeli korvansa taustaa ja aprikoi.
"Onhan se erinomainen kapine, sitä ei käy kieltäminen", ajatteli hän, "ja olisipa vahinko heittää se pois… Mutta täällä en minä sitä myöskään voi pitää… Hm! Siinäpäs vasta tehtävä, jota on vaikea ratkaista! Entä jos antaisin sen lahjaksi jollekulle?"
Pitkän aikaa aprikoituaan hän muisti hyvän ystävänsä, asianajaja
Yhovin, jolle hän oli velkaa asianajosta.
— Sehän mainiota, päätti lääkäri. Ystävänä hänen on vaikea ottaa minulta rahaa; sopii siis mainiosti, että annan hänelle lahjan korvaukseksi. Sinnepä vien tuon pirun vehkeen! Kaikeksi onneksi hän on vanhapoika ja viettää hieman kevytmielistä elämää…