Jättämättä asiaa homehtumaan hän kiireimmän kautta pukeutui, otti kynttelikön ja ajoi asianajaja Yhovin luo.
— Terve mieheen! huudahti hän tavatessaan asianajajan kotoa. Minä pistäysin vähäsen… Tulin kiittämään sinua, hyvä veli, vaivoistasi… Rahasta jollet huoli, niin ota edes tämä kapine… Katsohan, hyvä veli… Upea laitos!
Nähtyään taideteoksen asianajaja innostui sanomattomasti.
— Ai, mutta sehän on vasta onnistunut! Hitto vieköön, mitä ne taiteilijat keksivätkin! Ihmeellistä! Ihastuttavaa! Mistä sinä olet nuo ihanat neitoset löytänytkin?
Vuodatettuaan ihastuksensa asianajaja katsahti säikähtyen oveen ja kuiskasi:
— Vie, hyvä veli, lahjasi pois. En minä voi sitä ottaa…
— Mikset?… pelästyi lääkäri.
— No sentähden, että… Täällä käy minun äitini ja asiatuttavani… ja palvelijanikin tähden hävettäisi…
— Ei, ei, ei… Älä kieltäydykään!… puheli lääkäri viittilöiden käsillään. Se olisi sikamaista sinun puoleltasi! Noin taiteellinen teos… katsohan… siinä on liikuntoa… henkevyyttä… Ei sanaakaan enää! Sinä loukkaat minua!
— Jospa olisi edes viikunanlehtiä ripustettu eteen…