— Armollinen rouva, hän ei ole vosikka, vaan kapteeni Kikin… Hän on aatelissukua…
— Jos hän on siinä määrin unohtanut aatelisen syntyperänsä, että puhuu kuin vosikka, niin hän ansaitsee sitäkin suurempaa ylenkatsetta! Sanalla sanoen, älkää jutelko liikoja, vaan suvaitkaa ryhtyä toimenpiteisiin!
— Mutta mitä minä sille mahdan, armollinen rouva? Te yksin ette valita, vaan kaikki valittavat. Mutta mitä minä voin hänelle tehdä? Jos astun hänen huoneeseensa ja kehoitan häntä olemaan siivosti sanoen: "Hannibal Ivanovitsh! Pelätkää toki edes Jumalaa! Tämä on hävytöntä!" niin hän heti uhkaa minua nyrkillä ja huutaa: "Tahdotko selkääs?!" tai jotain siihen tapaan. Se on kerrassaan inhoittavaa! Herättyään aamulla hän saattaa alusvaatteissaan — suokaa anteeksi — lähteä ujostelematta kävelemään pitkin käytävää. Milloin taas saattaa juovuspäissään siepata revolverinsa ja ruveta ampumaan seiniin. Päivällä hän ajaa viinaa nahkaansa ja yöllä pelaa korttia kuin vimmattu… Ja kortinpeluu päättyy usein tappeluun… Minua ihan toisten vieraitten tähden hävettää hänen käytöksensä!
— Miksette sano irti mokomaa heittiötä?
— Ei häntä savuttamallakaan saa lähtemään! Kolmen kuukauden vuokran hän on meille jo velkaa, mutta me emme enää hänen velastaankaan välittäisi, jos vain pääsisimme hänestä eroon… Onhan hänet tuomittu lähtemään huoneestaan. Mutta hän on vedonnut ylempiin oikeuslaitoksiin ja pitkittää asiaa sillä tavoin… Surullista se vain on! Ja millainen mies hän on! Nuori, kaunis, lahjakas… Kun hän on selvällä päällä, niin ei sen parempaa ihmistä ole. Tässä eräänä päivänä hän ei maistanut tippaakaan ja koko päivän istui siivosti kotona kirjoitellen kirjettä vanhemmilleen.
— Niitä surkuteltavia vanhempia! huoahti everstin rouva.
— Niin… surkuteltavia tosiaankin… Eipä olisi hauskaa, jos oma poika noin huonosti eläisi. Kaikki haukkuvat häntä, kaikista hotelleista käsketään lähtemään pois eikä kulu yhtäkään päivää, ettei häntä mainittaisi johonkin häväistysjuttuun sekaantuneena. Surullista!
— Vaimo parka! huoahti everstinrouva.
— Hän on, armollinen rouva, vaimoton. Jos hän yksinkin ehjin nahoin selviää tämän maailman menosta, niin kiittäköön Jumalaa!…
Everstinrouva rupesi astelemaan pitkin huonetta.