— Olin juuri keittiön puolella silmäilemässä illallisen valmistelua, sanoi hän ranskalaiselle. Tehän, tietääkseni, pidätte kalasta ja siellä onkin sellainen sampi, että!… Kaksi arssinaa!… He — he — he! Mutta olinpa unohtaa… Keittiössä sattui juuri lystikäs juttu tämän sammen kanssa! Astun keittiöön ja tahdon saada nähdä ruokia… Katson sampea ja tyytyväisenä… ihan lystikseni maiskautan huulillani. Samassa tulee Vanjkin, tuo hölmö, sisään ja sanoo… he-he-he! ja sanoo: Aa… te suutelette täällä? Minäkö Marfaa, tuota piikaa suutelisin! Jo keksi jotakin, senkin tolvana! Viho viimeisen näköinen on, vanha akka… kuin mikä petoeläin, ja Vanjkin puhuu suutelemisesta! Narri!
— Kuka on narri? kysyi Tarantulov, joka juuri tuli siihen.
— Tuo Vanjkin! Kun minä astun keittiöön… Ja hän kertoi Vanjkinista.
— Naurettavaa! Mokomakin narri! Ennemmin suutelisin viho viimeistä pelättiä kuin Marfaa, lisäsi Ahinejev, katsahti ympärilleen ja huomasi reviisori Msdan takanaan.
— Me tässä Vanjkinista… selitti hän Msdaile. Suuri narri! Astuu keittiöön, huomaa minut Marfan vieressä ja ilman muuta alkaa kaikenmoisia juttuja sepittää. "Mitä? Te suutelette!" Ihan humalaisen unia! Minä sanoin siihen: "Ennemmin suutelen vaikka kalkkunaa kuin Marfaa. Onhan minulla vaimo, senkin tolvana! Mitäs siinä pilkkaat!"
— Kuka teitä pilkkaa? kysyi uskonnon opettaja, joka osui juuri kulkemaan Ahinejevin sivu.
— Vanjkin. Kun minä seison keittiössä ja katselen sampea…
Ja yhä siihen tapaan. Puolen tunnin kuluttua kaikki vieraat tiesivät jo jutun sammesta ja Vanjkinista.
"Kertokoon nyt heille!" ajatteli Ahinejev hykertäen tyytyväisenä käsiään. "Kertokoon! Kun tämä alkaa panetella, niin jo toiset hänelle: mene suohon, tolvana, mokomine juoruinesi! Me tiedämme kaikki!"
Ja Ahinejev rauhoittui siinä määrin, että tyhjensi ilosta neljä ylimääräistä lasia. Saatettuaan illallisen jälkeen nuoren pariskunnan makuuhuoneeseen hän meni omaan huoneeseensa ja nukahti kuin viaton lapsi. Seuraavana päivänä hän ei enää edes muistanut tuota juttua sammesta. Mutta — oi! Ihminen määrää, luoja säätää! Pahat kielet tekivät tehtävänsä eikä auttanut Ahinejevia hänen viekkautensa. Tasan viikon kuluttua, nimittäin keskiviikkona kolmannen tunnin jälkeen, kun Ahinejev seisoi keskellä opettajain huonetta kertoen oppilas Vysjekinin rikollisista taipumuksista, rehtori astui hänen luokseen ja kutsui hänet syrjään.