Saavuttuaan Spitshkinin talon eteen hän avasi turkkinsa ja alkoi hitaasti maksaa issikalle. Tämä näytti kerrassaan kivettyvän huomatessaan Pustjakovin olkalaput, napit ja Stanislaus-merkin. Pustjakov yskäisi tyytyväisenä ja astui taloon. Riisuutuessaan eteisessä hän vilkaisi saliin. Siellä istui pitkän pöydän ympärillä toistakymmentä henkilöä syömässä päivällistä. Kuului keskustelua, astioiden kalinaa.
— Kukahan siellä mahtoi soittaa ovikelloa? kuului isäntä sanovan. Kas vain! Ljev Nikolaitsh! Olkaa hyvä! Myöhästyitte hieman, mutta eihän siitä vahinkoa… Äsken vasta me pöytään istuuduimme.
Pustjakov kohotti rintaansa, nosti päänsä pystyyn ja astui saliin käsiään hykertäen. Mutta siellä hän näki jotakin kauheata. Pöydän ääressä Siinan vieressä istui hänen virkaveljensä, ranskankielen opettaja Tremblant. Jos hän näyttäisi ranskalaiselle ritarimerkkinsä, hän saisi varmaan vastata moneen hyvin vastenmieliseen kysymykseen, vieläpä ehkä hävetä ikänsä ja menettää maineensa. Ensimmäisenä ajatuksena vilahti Pustjakovin mielessä repiä ritarimerkki rinnasta tai juosta takaisin. Mutta merkki oli ommeltu lujasti kiinni eikä peräytyminenkään ollut enää mahdollista. Peitettyään hätäisesti oikealla kädellään merkin hän kömpelösti kumartaen tervehti kaikkia yhteisesti puristamatta kenenkään kättä ja laskeutui raskaasti tyhjälle tuolille, joka osui olemaan aivan vastapäätä ranskalaista virkaveljeä.
"Ryypännyt kai!…" ajatteli Spitshkin katsellessaan tulijan hämmästyneitä kasvoja.
Pustjakovin eteen pantiin lautasellinen lientä. Hän otti lusikan vasempaan käteensä, mutta muistettuaan, että vasemmalla kädellä ei sovi syödä arvossapidetyssä seurassa, sanoi syöneensä jo päivällistä eikä jaksavansa enempää.
— Minä olen syönyt jo… Merci!… jupisi hän. Minä olin juuri vieraisilla setäni, ylipappi Jelejevin luona ja hän pyysi minua… tuota noin… syömään päivällistä.
Tuskallinen mieliteko ja hurja harmi täyttivät Pustjakovin sielun: liemi tuoksui erinomaisen maukkaalle ja höyrytetystä sammesta nousi sanomattoman himottava lemu. Opettaja aikoi vapauttaa oikean kätensä ja peittää ritarimerkin vasemmalla, mutta ajatteli sitten, että se voisi näyttää epämukavalta ja arveluttavalta.
"Saattavat huomata… Vasen käteni tulisi olemaan yli rinnan, ikäänkuin alkaisin laulaa. Hyvä Jumala, jospa tämä päivällinen vain pian päättyisi! Ravintolassa sitten voin syödä rauhassa!"
Kun kolmas ruokalaji oli syöty, hän vilkaisi arasti toisella silmällään ranskalaiseen. Tremblant oli jostakin syystä hyvin hämillään, katseli häneen eikä syönyt myöskään. Kun heidän katseensa osuivat yhteen, he joutuivat yhä enemmän hämilleen ja katsoa tuijottivat tyhjiin lautasiinsa.
"Hän on varmaan huomannut, senkin etana!" ajatteli Pustjakov. "Naamasta sen näkee, että on huomannut! Se lurjus on suuri juonittelija! Huomenna varmaankin kantelee ylitarkastajalle!"