Nikolai puristautui Olgaa vasten ikäänkuin turvaa hakien ja sanoi hänelle hiljaisella väräjävällä äänellä:
— Olga rakkaani, en voi enää olla täällä. Voimani eivät kestä. Jumalan tähden, Kristuksen vuoksi, joka on taivaissa, kirjoita sisarellesi Klaudia Abramovnalle, että hän myisi ja panttaisi kaikki, mitä hänellä on, että hän lähettäisi rahaa, sillä me lähdemme täältä. Voi hyvä Jumala, jatkoi hän tuskaisesti, jospa saisi edes toisella silmällä vilkaista Moskovaan. Kunpa edes näkisin siitä unta…
Ja kun tuli ilta ja tupa pimeni, valtasi mielen niin tuskallinen ikävä, että oli vaikea sanoa sanaakaan. Äkäinen muori liotteli ruisleivän kuoria vadissa ja imeksi niitä kauan, koko tunnin. Maria toi lehmän lypsettyään maitosangon ja asetti sen penkille, sitten muori kaasi maidon sangosta kannuihin, hitaasti, kiirehtimättä, nähtävästi tyytyväisenä siihen, ettei sitä nyt paastoaikana kukaan joisi ja että se jäisi kokonaan säästöön. Vain hiukkasen, hyvin vähän, hän kaasi teevadille Teklan lapsia varten. Kun hän ja Maria olivat vieneet kannut kellariin, Motjka yhtäkkiä vavahti, kiipesi uunilta ja tultuaan penkin luo, jolla oli kuppi leivänkuorineen, loiskautti siihen vadista maitoa.
Muori ryhtyi tupaan palattuaan taas imemään kuoriaan ja Sasha ja Motjka katselivat häntä uunilla istuen. Heitä miellytti ajatus, että muori oli tehnyt paastosynnin ja joutuu siis helvettiin. He olivat saaneet lohdun, nukkumaisillaan ollessaan kuvitteli Sasha viimeistä tuomiota: Paloi iso saviuunin muotoinen pätsi ja paholainen, jolla oli sarvet kuin lehmällä, ajoi muoria tuleen pitkällä kepillä, kuten tämä oli äsken ajanut hanhia.
V.
Maarian taivaaseenastumisen pyhän iltama kellon käydessä yhtätoista tytöt ja pojat, jotka kävelivät alhaalla niityllä, alkoivat äkkiä huutaen ja kirkuen juosta kylään päin. Ylhäällä jyrkänteen reunalla istujat eivät ensin voineet käsittää, mistä se johtui.
— Tulipalo, tulipalo, kajahti alhaalta. Palaa!
Ylhäällä istuvat katsahtivat taakseen ja heidän silmiään kohtasi kauhea, tavaton näky. Erään reunimmaisen tuvan olkikatosta kohosi tupruava tulipatsas, joka suihkulähteen tavoin sinkautteli itsestään kaikkiin suuntiin palavia kipinöitä, ja samassa leimahti koko katto kirkkaaseen liekkiin ja tuli alkoi räiskyä.
Kuun valo kalpeni ja koko kylää valaisi punainen värisevä palo, mustat varjot kulkivat maata pitkin, haisi palaneelta. Alhaalta paikalle kiiruhtavat ihmiset eivät hengästyksissään voineet puhua, vaan vapisivat, tyrkkivät toisiaan, lankeilivat, ja tottumattomia kun olivat häikäisevään valoon, näkivät huonosti eivätkä tunteneet toisiaan. Tuntui kauhealta. Varsinkin se tuntui hirveältä, että ylhäällä savun seassa lenteli kyyhkysiä ja että kyläravintolassa, jossa ei vielä tiedetty tulipalosta mitään, yhä laulettiin ja soitettiin, ikäänkuin kaikki olisi ollut, niinkuin olla piti.
— Semjon sedän talo palaa, huudahti joku kovalla raa'alla äänellä.