Maria hääri tupansa luona itkien, käsiään väännellen, hampaat kolisten, vaikka tulipalo oli kaukana kylän toisella laidalla. Nikolai tuli tuvasta huopasaappaat jaloissaan, lapset juoksivat ulos paitasillaan. Kymmenysmiehen tuvan luona alettiin lyödä malmilevyyn. Pom, pom, pom, kajahteli ilmassa ja tuo tiheään uudistuva väsymätön ääni sai sydämen kouristumaan ja ilman tuntumaan kylmältä. Vanhat eukot seisoivat pidellen käsissään pyhäinkuvia. Pihoilta ajettiin tielle lampaita, vasikoita, lehmiä, kannettiin arkkuja, nahkoja ja saaveja. Pikimusta ori, jota ei päästetty hevoslaumaan, koska se potki ja haavoitti toisia hevosia, juoksenteli nyt vapaaksi päästettynä tömistäen ja hirnuen pitkin kylää, kunnes yhtäkkiä seisahtui rattaitten ääreen ja alkoi takajaloillaan niitä potkia.
Joen toisella puolella ruvettiin soittamaan kirkonkelloja.
Palavan talon luona oli kuuma ja niin valoisa, että jokainen ruoho näkyi selvästi. Erään arkun päällä, joka oli ehditty pelastaa, istui Semjon, isonenäinen, punatukkainen mies, lippalakki syvälle korviin saakka vedettynä ja liivisillään. Hänen vaimonsa makasi kasvot maata vasten pyörryksissä ja valitti. Muuan noin kahdeksankymmenen vanha matalakasvuinen, suuripartainen, peikkoa muistuttava ukko, joka ei ollut paikkakuntalainen, vaan jolla nähtävästi oli tulipalon kanssa jotain tekemistä, käveli tulipalon ääressä hatutta ja valkea nyytti käsissä. Tuli kajasti hänen kaljuun päälakeensa. Kylänvanhin, Antip Sedelnikov, joka oli tummaverinen ja mustatukkainen kuin mustalainen, lähestyi kirves kädessä tupaa ja löi akkunan toisensa jälkeen säpäleiksi, tietämätöntä miksi, ja alkoi sitten hakata portaita.
— Eukot, tuokaa vettä, huusi hän. Kone tänne! Joutuin!
Samat miehet, jotka äsken olivat remunneet ravintolassa, kantoivat hartioillaan paloruiskua. He olivat kaikki juovuksissa, kompastelivat, lankeilivat ja kaikilla oli kasvoillaan avuton ilme ja kyyneleet silmissä.
— Tytöt, vettä, huusi myöskin juopunut kylänvanhin. Joutukaa, tytöt!
Eukot ja tytöt juoksivat alas lähteelle ja laahasivat vuorelle täysiä ämpäreitä ja vesikorvoja juostakseen jälleen kaadettuaan veden ruiskuun takaisin lähteelle. Olga, Maria, Sasha ja Motjkakin olivat kantamassa. Vettä pumppusivat eukot ja pikku pojat, letku suhisi ja kylänvanhin ohjaten sen milloin oveen milloin akkunoihin, pidätteli sormellaan vesisuihkua jonka vuoksi se suhisi vieläkin kovemmin.
— Kelpo poika olet, Antip, kuului hyväksyviä huutoja. Koeta parhaasi!
Ja Antip tunkeutui eteiseen suoraan tuleen ja huusi sieltä:
— Pumpatkaa! Tehkää, mitä voitte, oikeauskoiset, tällaisen onnettomuuden satuttua.