— Kis, kis, houkutteli Sasha sitä. Kis!
— Se ei kuule, sanoi tyttö. Se on tullut kuuroksi.
— Miksi?
— Ilman vain. Pieksivät sen.
Nikolai ja Olga käsittivät jo ensi silmäykseltä, millaista elämää täällä vietettiin, mutta eivät sanoneet toiselleen sanaakaan. Vaieten ottivat he nyyttinsä ja vaieten menivät he ulos. Heidän pirttinsä oli kylän reunasta lukien kolmas ja näytti kaikkein köyhimmältä ja vanhimmalta. Seuraava talo ei ollut paljoakaan häävimpi, vaan reunimmainen sensijaan oli rautakattoinen ja sen akkunoissa upeilivat verhot. Tämä talo, jonka ympärillä ei ollut aitaa, oli erillään toisista ja siinä oli ravintola. Kylän rakennukset olivat yhdessä rivissä ja hiljaisen mietteliäs kyläpahanen pihoilta pilkkivine raitoineen, pihlajoineen ja seljapuineen teki miellyttävän kokonaisvaikutuksen.
Talonpoikaistalojen takana alkoi maa jyrkästi viettää joelle, niin että paikoittain saven seasta pisti esiin suuria kiviä. Kivien ja savenvalajien kaivamien kuoppien lomitse kierteli rinnettä pikku polkuja, joille oli kaadettu kokonaisia kasoja särkyneitten ruskeitten ja punaisten astioitten palasia. Alhaalla taas aukeni laaja, tasainen, kirkkaanvihreä ja jo niitetty niitty, jota nyt kuljeskeli talonpoikien karjalauma. Virstan päässä kylästä kulki mutkittelevaa kulkuaan joki ihanine kukkaisrantoineen, sitten jälleen näkyi lavea niitty, karjaa, valkeita hanhijonoja, kunnes, samaten kuin tälläkin puolen, tuli eteen jyrkkä mäenrinne ja ylhäällä mäellä kylä viisikupolisine kirkkoineen ja hiukan kauempana herraskartano.
— Miten hyvä täällä on, sanoi Olga tehden ristinmerkin nähdessään kirkon. Kylläpä on tilaa, hyvä luoja!
Samassa alkoivat iltakellot soida, oli nimittäin pyhän aatto. Kaksi tytöntylleröistä, jotka raahasivat alhaalta vesisankoa, katsahti kirkkoon päin kuullakseen paremmin kellojen kaiun.
— Tähän aikaan on "Slaavilaisessa Basarissa" päivällinen, sanoi
Nikolai haaveksivasti.
Istuessaan jyrkänteen reunalla näkivät Nikolai ja Olga auringon laskevan, taivaan kullan ja purppuran heijastuvan jokeen, temppelin akkunoihin ja koko leppoisaan, rauhalliseen ja sanomattoman puhtaaseen ilmaan, jollaista ei Moskovassa koskaan ole. Ja kun aurinko laskeutui taivaanrannan taa, kulki heidän ohitsensa ammuen ja mylvien kylän karja, ja toiselta suunnalta lensivät kotiinsa hanhet. — Kaikki vaikeni, vieno valo sammui ja illan pimeä alkoi nopeasti levitä.