Hänen äänessään kaikui syvä liikutus. Siinä oli sellainen katkeruus, että mykistyin, olin järkytetty. Mutta minä keskeytin heti vaitiolon ja tartuin vaistomaisesti siihen paikkaan, jota luulin kipeäksi ja jossa aavistin vaaran piilevän. Sanoin, että tuossa nöyrässä, vienossa olennossa asui korkea, runollinen tenho, olennossa, joka köyhänä mielikuvituksesta, rikkaana tunteesta saattoi rakastaa vain kerran, mutta että oli olemassa myöskin ylhäisiä luonteita, jotka sydämensä hurjasti raivottua haavoittuvat ja menettäen uskonsa rakkauteen ja uskollisuuteen kaatuvat kuolleina maahan, mutta jotka sitten taas nousevat ja kohottautuvat uudelleen ilmoihin. Sellaisia ovat elonvoimista rikkaat, lujatahtoiset, voimakkaalla mielikuvituksella varustetut henkilöt, jotka myöskin rakastaisivat vain kerran, jos tapaisivat vertaisensa; toimintahaluiset ja tarmokkaat luonteet, jotka rakastavat, niin kuin taivas kevätmyrskyissä maata rakastaa, sulattavat toisen sielusta jäisimmänkin jäykkyyden ja saavat siinä kukkimaan kaiken sen, mikä siellä piilee elämänä, mehuna ja tuoksuna.
Rouva Yves katsahti minuun vastaamatta.
Enkö nyt ole kuollut, joka, saa puhua totta ilman minkäänlaisia inhimillisiä ennakkoluuloja? Join hänet pitkistä silmäyksistään huumaavaa ihailua. Vain tuon maineentavoittelun vuoksi olin minä, rakas ystävättäreni, tosi runoilija tähän asti. Ennenkuin rakastin niin kuin nyt, epäilin paratiisin olemassa oloa tietämättä, kuinka siellä voi olla onnellinen ja saada osakseen ihailua ilman sitä. Minusta tuntui kuin olisi hänen pitkä katseensa sanonut: Onko se todellakin niin? Oletteko sen kokenut?
Hän ei sanonut sanaakaan, vaan avasi kirjan, jonka oli tuonut mukanansa. "Tahtoisin kysyä teiltä jotain Leopardista", sanoi hän selaillen sitä. "Pidän hänestä tavattomasti. Ja kummasta pidätte te enemmän, Leopardista vai Manzonista?"
"Leopardista."
"Oi, tekin! Kuinka se minua ilahuttaa! Eikö hän tosiaan ole paljon suurempi?"
"Ei, hän ei ole likimainkaan niin suuri, mutta minä pidän hänestä enemmän."
"Oi", sanoi hän sulkien kirjansa, "sitä minä en käsitä, selittäkää se minulle."
Selitin hänelle mielipiteeni.
"Suokaa anteeksi", sanoi hän sitten, lausumatta ajatustaan sen johdosta. "Te puhuitte ylhäisistä luonteista, tahtoisitteko sanoa minulle mitä ajattelette seuraavista säkeistä."