Hän pysyi vaivoin pystyssä ja nojasi seinään ikkunoiden väliin. Astuin lähemmä häntä, niin että olin hänen ja lasten välissä.
"Jos kuitenkin", kuiskasin hänelle, "pyytäisin teitä, huolimatta kertomuksestanne, tulemaan vaimokseni?"
Hän piti päätään rintaansa kohden painettuna ja pudisti sitä hiukan sanomatta muuta.
"Eikö?" kysyin tuskaisena. "Eikö?"
"Älkää pyytäkö minulta sitä", vastasi hän. Suloista ääntä tuskin kuuli.
Olimme vaiti jonkun aikaa.
"Silloin"… sanoi hän.
Hän meni lasten luo ja hänen tavallinen rauhallinen suloutensa näytti palaavan. Hän antoi heille kuvakirjan, pyysi heitä olemaan siivosti ja tarjoutui sitten näyttämään minulle englantilaisia kuvia albumistaan.
Istuuduimme toisen pöydän ääreen huoneen nurkassa. Avatessaan albumin sysäsi Violet hieman porsliinimaljakkoa, jossa oli irtaimia ruusuja. Pikkuinen, ruskeanpunainen ruusu putosi valokuvien päälle.
Miss Yves alkoi kertoa puoli-ääneen silmät kiinnitettyinä ruusuun. Puhuessaan otti hän ruusun käsiinsä, jotka avautuivat ja sulkeutuivat kouristuksen tapaisesti, eikä luopunut siitä.