"En tiedä. He katselivat toisiaan toisella tavoin kuin tavallisesti. Vanha Topler ei näyttänyt olevan oikein oma itsensä. Hän oli kovin vakava!" — "Niin, niin", jatkoi hän nyrpistellen huuliaan tyytymättömänä "Te ajattelette vain Violetia, ettekä välitä minun kukistani."
Kun poimiminen oli loppunut, tahtoi Luise, että nousisimme erään kalastajan kömpelöön veneeseen joka vei meidät Altmühlen toiselle rannalle. Jokaisella meistä oli suuri kimppu päivänkakkaroita, neilikoita ja vuokkoja. Hän näytti minulle talon, jota professori Topler rakennutti vaimolleen, ja kertoi, että miss Yves jo oli käynyt siellä ja aikoi mennä sinne taas juuri tänään. Sitten sanoi hän päättäneensä miss Yves'in sanoista, että hän jäisi Eichstädt'iin lyhyemmäksi ajaksi kuin alkuaan oli aikonut. Sen ei olisi pitänyt hämmästyttää minua, mutta tunsin kuitenkin piston rinnassani. Miss Yves tahtoi siis paeta minua. Jos vanha Topler ei nyt puhuisi veljelleen, niin mitä minä silloin tekisin? Joku hetki sitten oli sydämeni täynnä toivoa, nyt pelkäsin pettyneeni. Kiltti neiti Luise mahtoi olla hyvin tyytymätön minuun, kun katselin tyhmänä vettä ja ruohikolta, sen sijaan että olisin ollut kohtelias ritari, tai olisin ainakin ihaillut hänen puhtoista kaupunkiaan, joka lepäsi laaksossa, pitkiä poppelirivejä, tai vanhaa linnanrauniota kukkulalla. Kun en puhunut mitään, oli hänkin vaiti. Muutaman askeleen päässä kaupungista poimi hän eräitä tuoksuavia lehtiä sanoen vievänsä Violetille hänen mielikkinsä sweetbriar'in. Hän kysyi minulta aioinko illalla mennä Treubergille. Ensin olin aikonut mennä sinne, mutta koska vanha Topler varmaankin oli hankkinut tietoja minusta Italiastakin, ja odotti ehkä niitä ennen kuin puhui veljelleen ja teki varman päätöksen, ja koska minun käyntini olisi voinut jouduttaa Violetin matkaa, näytti minusta viisaammalta pysyä poissa tällä hetkellä, niin tuskallinen kuin tuo uhri minulle olikin. Vastasin siis, etten mene sinne.
Saatoin neitiä hänen kotiinsa saakka, jossa hän esitti minulle isänsä, hyvin kohteliaan herran, joka nähtävästi oli kultakutrisen tyttärensä nöyrin palvelija. He kutsuivat minut teelle seuraavana iltana. "Olisin niin tyytyväinen, jos tulisitte", sanoi Luise. "Ja meidän teemme on mainiota!" Tunsin punastuvani syvästi. Luisen huulet hymyilivät tavallista hymyään, mutta silmissä oli jotain muuta. Ne sanoivat selvästi: "Tapaatte miss Yves'in!"
XXIV.
Seuraavana iltana menin Dobralle kello yhdeksän tienoissa. Päivällä en ollut nähnyt ketään. Herra Treuberg oli käynyt majatalossa jättämässä korttinsa ja sitä paitsi olin saanut kirjeen veljeltäni. Hän kertoi minulle leikillisesti, että kotopaikallani huhuiltiin minun olevan kosioretkellä. En voi kuvata kiukkua ja harmia, jota tunsin. Kuinka oli tuollainen huhu päässyt liikkeelle? Suutuin syyttä veljelleni tuosta harmillisesta "kosia" sanasta. Nuo tyhmät, lörpöttelevät ihmiset pilasivat rakkauteni! Silloin tuntui minusta ensikertaa vastenmieliseltä esittää Violet kotikaupunkilaisilleni, jos joskus saisinkin hänet omakseni. Se ajatus, että meidän rakkautemme ja hänen olentonsa olivat keskustelujen ja pilan aiheena, tuntui minusta sietämättömältä.
Tapasin Dobran sisarukset yksin isänsä kanssa. Neiti Luise ei ollut niin loistavalla tuulella kuin tavallisesti. Sitä vastoin puheli hänen sisarensa, jonka ääntä aikaisemmin tuskin olin kuullut, hyvin vilkkaasti, katsahtaen minuun uteliaasti silloin tällöin; siltä ainakin minusta tuntui. Kun hän kerran jutteli isänsä kanssa, sanoi Luise minulle melkein kuiskaamalla! "Tee ei olekaan niin hyvää kuin luulin!" Noin neljännestunnin minun jälkeeni tuli eräs vanha rouva, nuori herra ja neitonen, jotka Luise esitti minulle Haidenrösleiniksi, hänen äidikseen ja veljekseen, selittäen, että viimemainittu oli tuon kauniin ruusun ainoa oka. Kun oli hiukan naurettu ja laskettu pilaa kysyi neiti Haidenröslein: "Entä miss Yves?"
"Hän ei tule", vastasi Luisen sisar. Sitten hän lisäsi katsahtaen minuun:
"Olemme kaikki hyvin pahoillamme siitä." Näin Luisen heittävän häneen moittivan katseen.
"No, entä vanha Topler sitten?" jatkoi toinen "Tahtoisin niin mielelläni kuulla hänen soittavan! Sanotaan, että hän soittaa nenällään ja polvillaankin."
"Ette tapaa häntäkään, luullakseni", vastasi Luise.