"Fairyland" [Keijukaisten maa], sanoi Violet hymyillen.
"Niin", vastasin koneellisesti "Fairyland." Ja sydämeni läpi kulki aavistus ajasta, jolloin tämä hetki olisi kaukaisena muistossani, muuttuisi siellä näyksi Fairylandista, jossa nautin hetken, joka ainaiseksi katosi. Violet katsoi minuun:
"Mitä ajattelet?" kysyi hän.
"En mitään", vastasin.
Hän torui ja nauroi samalla kertaa, ja sanoi sitten hiljaa:
"Näin, että ajattelit jotain surullista. Sellaista minäkin ajattelin."
"Mitä?" kysyin.
"Että minä olen sinun Fairy raukkasi, keijukaisparka niin heikko ja väsynyt, siipeenammuttu."
Hän sairasti sinä päivänä outoa heikkoutta ja minä olin pyytänyt häntä luopumaan kävelyretkestä, mutta hän pani vastaan ja minä myönnyin koska huomasin, että pahamieli pois jäämisestä aiheutti ehkä vielä enemmän pahaa. Ajatus, että hän tahtoi olla terve ja voimakas minun tähteni, tuli jo kerran hänen huulilleen; hänen silmistään voi aina lukea milloin hän oli sairas.
Stehlet tahtoivat kiivetä Molkenkuriin ja me odotimme heitä muistaakseni Kauzelin luona, josta tie nousee kiertäen vuorta rinteen puolivälissä.