XI Luku.
Vastaiskäänne ja tuntemisvaibde.
Vastaiskäänne on, niinkuin jo on sanottu, tapausten muuttuminen päinvastaisiksi; muuttuminen, näet, kuten sanomme, todennäköisyyden tahi täytymyksen mukaan.[73] 2. Niin esimerkiksi "Oidipo" nimisessä kappaleessa se, joka tuli Oidipoa ilahuttamaan ja hänestä poistamaan pelvon hänen äitinsä suhteen, vaikutti päin vastoin, ilmoitettuaan ken hän oli.[74] 3. Ja "Lynkey" nimisessä tragediassa, kun tätä miestä vietiin kuolemaan ja Danao seurasi häntä muka surmatakseen, sattui edellisten tapausten johdosta, että tämä, Danao, surmattiin, mutta toinen, Lynkey, pelastettiin.[75] 4. Tuntemisvaihde taas on, niinkuin jo nimikin ilmoittaa, onnettomuuteen määrättyjen joutuminen tuntemattomuudesta tuntemiseen, tulkoonpa siitä ystävyyttä tahi vihollisuutta.[76] 5. Kauniin on tuntemisvaihde kun se sattuu vastaiskäänteen kanssa yhteen, niinkuin asian laita on "Oidipossa". 6. On niitä toisiakin tuntemisvaihteita; sillä myöskin hengettömien ja sattunaisten kappalten suhteen saattaa se tapahtua, niinkuin onkin jo sanottu; ja siinäkin voi tunteminen tapahtua, jos joku on jotain tehnyt tahi ollut tekemättä. 7. Mutta kantatarulle ja toiminnalle on yllä mainittu laji eniten sopiva. Sillä tänkaltainen tuntemisvaihde ja vastaiskäänne tuottaa sääliä ja pelkoa, ja juuri tänlaistenhan toimintain kuvailus tragedia onkin. Paitsi sitä tapahtuu tämmöisten kautta myös onni ja onnettomuus. 8. Mutta koska tunteminen on joidenkuiden tunteminen, niin löytyy semmoisia tuntemisvaihteita, että vaan jompikumpi tulee toista tuntemaan, kun on tullut ilmi, ken tämä toinen on, toisinaan taas on tarpeellista, että molemmat tulevat toisiansa tuntemaan. Näin esimerkiksi tuntee Orestes kirjeen lähettämisestä Ifigeneian;[77] mutta Oresteen tutuksi-tuleminen Lfigeneialle vaatii toisenlaista tuntemisvaihdetta.[78]
Kaksi kohtaa on siis tässä katsannossa kantatarussa, nimittäin vastaiskäänne ja tuntemisvaihde. Kolmas on kärsintö. Näistä on jo vastaiskäänteestä ja tuntcmisvaihteesta puhuttu. Kärsintö on turmiollinen tahi tuskallinen toiminta, niinkuin esimerkiksi silmin nähtävät murhat, suuret surut, haavoittamiset ja senkaltaiset.[79]
XII Luku.
Murhenäytelmän ulkonaiset osat.
Ne tragedian osat, joita on käyttäminen ikäänkuin eri muotoja, olemme ennen maininneet.[80] Ulkomuotoon katsoen ovat ne eri osat, joihin se jakauu, nämä: alkajaispuhe, välikertomus, päätäntö, laulanto. 2. Laulannon osat ovat parodos (sisääntulo-laulu) ja stasimon (pitkittyvä laulu). 3. Nämä ovat kaikille yhteiset, mutta yksinäisiä ovat näkymö-laulut ja kommot. 4. Alkajaispuhe on koko se tragedian osa, joka on ennen laulajiston sisääntulo-laulua. 5. Välikertomus on koko se tragedian osa, joka on kahden kokonaisen köörilaulun välillä. 6. Päätäntö koko se tragedian osa, jonka jälkeen ei enään tule köörilaulua. 7. Laulannosta on parodos koko laulajiston ensimäinen esitelmä.[81] Stasimon on laulajiston laulu ilman anapaestoitta ja trokhaioitta;[82] ja kommos laulajiston ja näkymöllä olijain yhteinen valituslaulu.[83] Niistä tragedian osista, jotka ovat käytettävät, olemme ennen puhuneet, mutta ulkopuoleen katsoen ovat ne eri osat, joihin se jakaantuu, nämä.[84]
XIII Luku.
Mitä kantatarujen sepitsemisessä on silmällä pitäminen ja mitä välttäminen, ja mimmoisen murhenäytelmän aineen tulee olla.
Mihin kantatarujen sepitsemisessä on pyrkiminen ja mitä välttäminen niinkuin myöskin mistä tragedian aine on otettava, siitä olisi vuoro puhua vasta sanotun lisäksi. 2. Koska siis kauniimman tragedian kokoonpanoltaan ei pidä oleman yksinkertaisen, vaan mutkallisen, ja kuvaeleman jotain pelättävää ja säälittävää (sillä tämä on tänlaiselle kuvailukselle omituista), niin on ensiksikin selvä, ettei sovi esitellä hurskaiden ihmisten joutuvan onnesta onnettomuuteen (sillä tämä ei ole peloittavaa eikä säälittävää, vaan inhoittavaa);[85] 3. eikä myöskään ilkiöiden onnettomuudesta onneen (sillä tämä on kaikesta vähimmin tragillista; tässä, näet, ei ole mitään siitä, mitä siinä oleman pitäisi; sillä se ei koske ihmisrakkauttamme, eikä vaikuta sääliä eikä pelkoa); 4. eikä myöskään täydellisen pahantekijän joutuvan onnesta onnettomuuteen. Tämmöinen sepitys, näet, liikuttaisi kyllä inhimillistä tunnettamme, vaan ei synnytä sääliä eikä pelkoa; sillä edellinen koskee syyttömästi kärsivää, jälkimäinen vertaistamme;[86] sääli, näet, syytöntä, pelko vertaistamme,[87] joten tämä siis ei herättäisi sääliä eikä pelkoa. 5. Näitten keskivälillä oleva jääpi siis yksin jälelle. Tämä on nyt semmoinen ihminen, joka ei ole erittäin huomattava hyveen ja hurskauden puolesta, eikä myöskään paheen ja ilkeyden, vaan jonkun hairauksen kautta joutuu onnettomuuteen, varsinkin jos tämä mies on niitä, jotka elävät suuressa arvossa ja onnessa, niinkuin esimerkiksi Oidipo ja Thyestes ja muut senkaltaisten sukujen silmiin astuvat miehet. 6. Hyvästi sepityn kantatarun on myös oleminen pikemmin yksinkertainen kuin kahdenkertainen, niinkuin muutamat arvelevat,[88] ja kääntyminen, ei onnettomuudesta onneen, vaan päin vastoin onnesta onnettomuuteen, ei ilkeyden vaan suuren hairahduksen kautta, jonka on tehnyt semmoinen mies, kuin sanottiin, tahi parempi ennemmin kuin huonompi.[89] 7. Todistuksena tähän on kokemuskin; sillä ennen muinoin kertoivat runoilijat mitä jumalaissatuja vaan sattui, mutta nyt sepitetään kauniimmat tragediat muutamista perheistä, niinkuin esimerkiksi Alkmaionista, Oidiposta, Oresteesta, Meleagrosta, Thyesteestä, Telefosta ja muista semmoisista, jotka ovat sattuneet hirmuisia kärsimään tahi tekemään. 8. Taiteen puolesta kauniin tragedia syntyy siis tänkaltaisesta sepityksestä. 9. Sentähden erehtyvät ne, jotka moittivat Euripidestä siitä, että hän näin menettelee tragedioissaan, ja että useat hänen tekemänsä murhenäytelmät päättyvät onnettomuuteen. Sillä niinkuin sanottu tämä juuri oikein onkin. 10. Ja tärkeinpänä todistuksena siihen on se, että tänkaltaiset tragediat aina näkymöillä ja kilvoitelluissa näyttävät tragillisimmilta, jos ne muutoin ovat oikein sepitetyt; ja jos ei Euripides muun puolesta asioita hyvästi asetakkaan, niin näkyy hän kuitenkin olevan tragillisin runoilijoista. 11. Arvon puolesta toinen, jonka muutamat toki ensimäisenä pitävät, on se sepitys, jolla on kaksinainen kehäys, niinkuin Odysseialla, ja joka päättyy tuoden vastakohtaisen lopun hyville ja pahoille. 12. Ensimmäiseltä se näyttää teateri-yleisön heikkouden tähden. Sillä runoilijat mielistyttävät katselijoita noudattaen heidän tahtoansa. 13. Mutta tämä huvi ei ole tragediasta tavattava, vaan pikemmin se on komedialle omituinen. Sillä nekin, jotka tarussa ovat verivihollisina, niinkuin Orestes ja Aigistho, saattavat tässä lopulla muuttua ystäviksi, eikä toinen huolekkaan toisen kautta.