Nämä nyt määritettyämme, tahdomme tämän jälkeen sanoa minlaisen tapausten kokoonpanon pitää oleman, koska tämä on ensimäinen ja etevin asia tragediaasa. 2. Se on meille tiettynä, että tragedia on kuvailus täydellisestä ja kokonaisesta toiminnasta, jolla on jommoinenkin suuruus; sillä kokonaista voipi olla ilman suuruuttakin. 3. Kokonainen on, näet, se, millä on alku, keski ja loppu. 4. Alku on se, joka itse luonnoltaan ei ole täytymyksestä toisen jälessä, vaan jonka perästä joku muu joko on tahi syntyy. 5. Loppu sitä vastaan se, joka itse luonnoltaan on toisen jälessä joko täytymyksestä taikka useimmiten, mutta jonka perässä ei mitään muuta ole. 6. Keski taas se, joka itse luonnoltaan on toisen perässä, ja jonka perässä vielä jotakuta muuta on.[58] 7. Kantatarujen pitää siis oleman hyvästi sepittyinä, ei alkaman mistä vaan sattuu, eikä myöskään loppuman mihin tahansa, vaan noudattaman edellä-mainituita aatteita. 8. Koska sen lisäksi kaunis, olkoon se elävä olento tahi mikä kappale tahansa, on yhdistetty joistakuista osista, niin siinä ei ainoastaan täydy olla nämä osat järjestettyinä, vaan sillä täytyy myöskin olla suuruus, joka ei ole sattunainen; sillä kauneus on suuruudessa ja järjestyksessä, 9. jonka tähden ei voikkaan ylen pieni elävä olla kaunis (sillä katselus hämmentyy tapahtuessaan melkein havaitsemattoman ajan kuluessa) eikä myöskään ylen suuri, sillä katselus ei saata silloin tapahtua yhtä haavaa, vaan yhteys ja kokonaisuus katoopi katseluksesta katselijoilta, niinkuin jos esimerkiksi joku elävä olisi kymmenen tuhatta stadiota. 10. Samaten kuin kappaleilla ja elävillä siis täytyy olla suuruus, jota helposti voi kerrallaan silmätä, niin täytyy myös kantataruillakin olla pituus, jota helposti voi muistaa. 11. Pituuden rajoitus näyttelemisen ja aistinnan suhteen ei kuulu taiteesen; sillä jos tarvittaisiin näyttää sata tragediaa, niin näytettäisiin ne varmaan vesi-uurin mukaan niinkuin se joskus muualla tapahtuukin.[59] 12. Mitä asian luonnonmukaiseen rajoitukseen tulee, niin on pituuden puolesta suurempi aina kauniimpi, niin kauan kuin sitä vaan voi kerrallaan silmätä; ja asiata yksinkertaisesti määrätäksemme saatamme sanoa, että suuruuden oikea määrä on se, jonka sisällä todennäköisesti tahi välttämättömästi jossakin järjestyksessä tapahtuvat asiat ennättävät kääntyä onnettomuudesta onneen, tahi onnesta onnettomuuteen.
VIII Luku.
Kantataru.
Kantataru on yksi, ei niinkuin muutamat arvelevat silloin kuin se koskee yhtä ainoata henkeä; sillä paljon ja äärettömän monenlaatuista[60] voipi tapahtua, mutta muutamista näistä ei tule mitään yhteyttä. Samaten on myös yhden henkilön toiminnat monilukuiset, mutta näistä oi tule mitään toiminnan yhteyttä. 2. Sentähden ovat kaikki ne runoilijat erehtyneet, jotka ovat tehneet "Herakleis" ja "Theseis" nimisiä runoelmia,[61] tahi muita senkaltaisia; sillä he arvelevat, että, koska Herakles oli yksi, niin täytyi muka kantatarunkin yhdeksi tuleman. 3. Tähän katsoen näkyy Homero, niinkuin hän muunkin puolesta eroopi, oikein huomanneen asiata, joko taiteen tahi luontonsa kautta; Odysseiaa tehden hän, näet, ei kertonut, kaikkia mitä tälle[62] tapahtui, niinkuin esimerkiksi ei haavoittamista Parnassolla,[63] eikä hänen teeskenneltyä mielenpuolisuuttansa sotajoukkojen keräytessä,[64] mitkä asiat eivät täytymyksestä eivätkä todennäköisesti toinen toisesta riippuneet; vaan hän järjesti Odysseian yhden toiminnan ympäri, senkaltaisen kuin sanoneet olemme; ja niin ikään myös Iliadin. 4. Niinkuin siis kuvailus muissakin kuvailevaisissa taiteissa on sekä yksi että yhdestä, niin täytyy myös kantatarun, koska se on toiminnan kuvailus, käsittää yksi ainoa ja kokonainen toiminta, ja tapauksein osain olla sillä tavalla kokoonpantuina, että, jos joku osa muutetaan tahi pois-otetaan, kokonaisuus hajoo ja turmeltuu. Sillä mikä lisäksi pantuna tahi pois otettuna ei vaikuta mitään huomattavaa, se ei olekkaan mikään osa kokonaisesta.
IX Luku.
Runoilijan tehtävä ja mikä eroittaa runoilijan historioitsijasta.
Ennen mainitusta on selvä, ettei runoilijan asia ole kertoella tapahtumia, vaan sitä, mikä tapahtuva olisi, ja mitä tapahtua saattaa todennäköisyyden taikka täytymyksen mukaan.[65] Sillä historioitsija ja runoilija eivät eroa runomitallisen tahi runomitattoman lausetavan käyttämisellä; saattaisi, näet, panna Herodoton teokset runomittoihin, eivätkä nämä näin runomittaisessa puvussa olisi vähemmin historiaa kuin ilman runomitatta; vaan siinä he eroavat, että toinen kertoo mitä tapahtunut on, toinen mitä tapahtua voisi. 3. Sentähden onkin runoustaide filosofiallisempi ja ylevämpi historiata, sillä runous kertoelee enemmin yleisiä, mutta historia erityisiä. 4. Yleiseen kuuluu mitä kunkin sopii puhua tahi tehdä todennäköisyyden tahi täytymyksen mukaan, johon pyrkiikin runoustaide antaessaan henkilöille nimiä; mutta erityiseen mitä Alkibiades teki tahi mitä hän kärsi. 5. Tämä onkin jo tullut ilmi komediassa; sillä kun kantatarua sepitsevät todennäköisyyden mukan, panevat he myös henkilöille satunnaisia nimiä, eivätkä huoli erityisistä, niinkuin jambein kirjoittajat tekevät. 6. Mutta tragediassa käyttävät he todellisia nimiä.[66] Syynä tähän on se, että mahdollinen myös on luultavaa. Mikä siis ei ole tapahtunut, sitä emme uskokkaan mahdolliseksi, mutta mikä tapahtunut on, se on nähtävästi myös mahdollista, sillä eihän se olisikaan tapahtunut, jos se olisi mahdotonta ollut. 7. Kuitenkin on tragediassakin asian laita niin, että muutamissa ainoastaan yksi tahi kaksi nimeä on tunnetuita, mutta muut tehtyjä; muutamissa taas ei yhtään tunnettua, niinkuin Agathonin "Anthos" nimisessä tragediassa; sillä tässä tragediassa ovat niin tapaukset kuin nimetkin tehtyjä, eikä se sentähden vähemmin huvita. 8. Ei siis suinkaan aina tarvitsekkaan pyrkiä kiinipitämään ainoastaan entis-aikojen jumalais-saduista, joittenka ympäri tragediat liikkuvat. Tämmöinen pyrintö olisi naurettavaakin, koska tunnettukin on ainoastaan harvoille tunnettu, mutta kuitenkin kaikkia ilahuttaa. 9. Tästä on siis selvä, että runoilijan sitä enemmin pitää oleman kantatarujen kuin runomittain tekijänä mitä enemmin hän on runoilijana juuri kuvailuksen kautta ja kuvailus koskee toimintaa. 10. Ja jos hän sattuu kertomaan todellisia tapauksia, niin hän sentähden ei ole vähemmin runoilija, sillä ei mikään estä muutamia tapauksia olemasta semmoisia, kuin niiden todennäköisyyden ja mahdollisuuden mukaan olisi pitänyt oleman; ja tämänpä tähden hän saattaa tämmöisiäkin runollisesti käyttää.[67] Yksinkertaisista kantataruista ja toiminnoista kehnoimmat ovat ne, joilla on paljon välikertomuksia. Välikertomuksia paljon on sillä kantatarulla, missä välikertomukset eivät seuraa todennäköisyyden eikä täytymyrksen mukaan toinen toisestaan. 12. Tänlaisia tekevät huonot runoilijat itsensä tähden, mutta hyvät runoilijat näyttelijäin tähden,[68] sillä kilvoitelmiin ruveten ja kantatarua[69] ylenmäärin venyttäen, ovat he usein pakoitetut järjestystä rikkomaan. 13. Mutta kun kuvailus ei kuvaele ainoastaan täydellistä toimintaa, vaan myös pelättäviä ja säälittäviä toimintoja, ja tämmöiset parhaasta päästä syntyvät toisensa kautta, varsinkin kun jotain tapahtuu vasten luuloa;[70] täten saadaan, näet, helpommin ihmeellisiä aikaan, kuin jos se tapahtuisi itsestään ja sattumuksesta, koska myöskin sattumuksen tuomista tapauksista se näyttää ihmeellisimmältä, joka näkyy tapahtuneen ikään kuin tarkoituksesta; niinkuin esimerkiksi kun Mityyn kuvapatsas Argos kaupungissa, kaatuen katselijan päälle, löi kuoliaaksi sen miehen, joka oli syypää Mityyn kuolemaan; 15. sillä tämä ei näy tapahtuneen ainoastaan sattumuksesta;[71] niin tämänkaltaiset kantatarut siis välttämättömästi ovat kauniimmat.
X Luku.
Kantatarujcn erilaisuus.
Kantatamista ovat muutamat yksinkertaiset, toiset mutkalliset; sillä myös toiminnat, joittenka kuvailuksia kantatarut ovat, saattavat olla samankaltaisia. 2. Yksinkertaiseksi sanon sitä — itse luonnoltaan, niinkuin jo määritetty on, keskeymätöntä ja yhtä — toimintaa, jonka kuluessa muutos tapahtuu ilman vastaiskäännettä ja tuntemisvaihdetta.[72] 3. Mutkallinen taas on se, jossa muutos tapahtuu tuntemisen tahi vastaiskäänteen tahi kumpaisenkin kautta. 4. Näiden täytyy kuitenkin syntyä kantatarun itse kokoonpanosta, niin että johtuvat ennen tapahtuneista asioista joko täytymyksen taikka todennäköisyyden mukaan. Sillä eroitus on suuri, jos se tahi se tapahtuu sen tahi sen kautta taikka vaan sen tahi sen jälkeen.