ja
oυκ άv γεράμενος του έκείνον έλλέβορον.[154]
10. Ilmeisesti miten hyvänsä[155] käyttää tätä lausetapaa on naurettavaa; mutta kohtuus on paras kaikissa kohden. 11. Sillä metaforain ja murteiden ja muiden lajien sopimattomalla käyttämisellä matkaan saatetaan samaa, kuin jos niitä tahalla naurettaviksi esitettäisiin. 12. Mutta minkä eroituksen sopivaisuus siinä tekee, se havaittakoon epillisessä runoudessa,[156] kun sanoja sovitellaan runomittaan. 13. Ja jos joku murteissa, metaforissa ja muissa lajeissa asettaa takaisin tavalliset sanat, niin huomaa, että totta puhumme. Kun esimerkiksi Aiskhylo ja Euripides ovat tehneet yhdenlaisen jambi-runoelman ja yksi ainoa sana muutetaan, niin että esm. murteen-omainen pannaan tavallisesti käytetyn sijaan, tuntuu toinen kauniilta, toinen vähäpätöiseltä. Aiskhylo, näet, runoelee "Filokteteessä:"
Tuo rutto, joka lihat jalastani syöpi;
mutta Euripides panee "syöpi" sanan sijaan "ahmaa". Niin myös:
Nyt mua mitätön mies ja voimaton, kelvoton raukka;[157] jos
joku, vaihtaen nämä sanat tavallisiin, sanoisi:
Nyt mua piskunen, heikko ja huonon näkönen raukka.
Ja:
Istumen arvottoman pannen ja pöydänkin kehnon;[158]
Istumen renttuisen pannen ja pöydänkin pienen.