[26] Se ei ole kuvailusmäärä s.t.s. kuvaileminen semmoisenaan elikkä mukailemisen suurempi tahi vähempi tarkkuus, joka taideteoksissa tuottaa meille huvitusta, vaan taiteellinen täydellisyys, väri taikka muu senkaltainen syy s.t.s. itse taiteellinen puku. Käsikirjoituksissa on ουχί μίμημα ποιήσει την ήδονήν; Bekker taas lukee δια μίμημα. Verrattava on tähän mitä Arist. puhuu Rhet. I. 11, 3.
[27] Paikka on turmeltu ja lukulajit eroavaiset. Parhaimman käsityksen antaa Aldus'en lukulaji, jota Bekker ja Didot'n painos noudattavat. Useimmissa käsikirjoituksissa luetaan: έξ αρχής πεφυκότες και αυτά μάλιστα. Hermann lukee πεφυκότα κaι αυτά μιμητικά (suom.: kehittäen näitä jo alusta syntyperäisiä ja kavallukseen sopivia aineita).
[28] "Margites" nimistä teosta mainitsee Arist. Homeron tekemäksi. Myöhemmän ajan tarkastelijat ovat tahtoneet Pigresta Margiteen tekijäksi.
[29] Bekker ja Hermann lukevat και το άρμόττον, eikä κατά το άρμ. kuten Didot'n painos.
[30] Aristoteles huomauttaa L. XIII ja ss. siitä, että kertomarunollinen ja näytelmällinen runouslaji ovat toistensa kanssa aivan likeistä sukua. Sentähden pitää myös epillisten kuvailusten oleman draamallisia.
[31] Jälkimäisten runouslajien, komedian ja tragedian, muodot ovat edellisiä, jambin- ja epopean-lajeja, arvoisempia.
[32] Bekker ja Hermann lukevat κρινόμενου eikä κρίνεται. Koko tämän lauseen asettaa muutoin Hermann luvun loppuun.
[33] Falloslaulut olivat lauluja, joita laulettiin fallon juhlasaatossa (φαλλαγώγια). Ne olivat raa'at ja riettaat, jonka tähden ne eivät kaikissa paikoin pysyneet. Dityrambit ylistivät jumalien, erittäin Dionyson, töitä.
[34] Jambinen runomitta tuli tavalliseksi. Kuitenkin käytettiin myös nelimittaisia trokaioja. Näin teki välistä Sofokles, Aiskhylo ja Euripides.
[35] Tähän on ajateltava jo 19:stä §:sta ή φύσις εύρεν (Hermann), taikka 18:sta §:sta έγένετο (Walz). Lauseen lopussa lukee Hermann δέχεται eikä λέγεται, väittäen mahdottomaksi, että Arist. olisi voinut perustaa näin painavia asioita ainoastaan kulkupuheisin. Walz muistuttaa kuitenkin syystä, että Arist. sanalla τα αλλα, joihin λέγεται likimmiten kuuluu, näkyy tarkoittaneen vähäpätöisempiä muutoksia, joittenka alkuperästä eri juttuja voi olla.