[44] Hermann lukee των ονομάτων cύvϑεσiv, eikä των μέτρων σύνϑεσιν.
[45] Taikka Hermannin mukaan, joka lukee πάσιν, eikä πάσαν: on sen voima kaikille tuttu.
[46] Mitä luonne, ήϑος, on ks. L. I. Muist. 6. — Mieli, διάνοια, on tämän suhteen ajatus, miete, mielenparsi, joka paraasta päästä osoittaa itsensä ihmisen puheissa, tuumailuissa ja sanaparsissa. Arist. eroitti nämä molemmat, mutta meillä on διάνοια suljettu luonteesen, ήϑος:een, ja on luonteen oikea lähde. "Der Zweck (johon draaman henkilöt pyrkivät) wird in Drama, wie vor dem eigenen Bewusstsein, so vor dem Freunde, vor dem Gegner gerechtferiigt, es wird mit Grunden gekämpft, bleibende Wahrheiten, Sentenzen, breitere Ausführungen gehen herüber und hinüber und stellen den Kampf der Kräfte in ein Tageslicht, das ihn nach allen Seiten beleuchtet und ihm den Stempel eines Kampfes von ldeen aufprägt. Dieses Element ist es, was Aristoteles (Poet. C. 6) die διάνοια nennt, die Rechtfertigung des Strebens durch Gedanken-Ausdruck, und was wir als das Gnomische bezeichnen." Vischer, Aestli. III. 2, 4. s. 1382.
[47] Nimittäin lausetapa ja laulanto.
[48] Nim. näytelmällinen laitos.
[49] Nim. runotoimi eli kantataru, luonne eli karakteri, ja mielenparsi eli ajatus.
[50] Hermann lukee tätä paikkaa näin: τούτοις μεν oυv άμα ολίγοις αυτών, ώς εΐπον, κέχρηται τοΐς ειδεσιν. ου γαρ 'όψεις έχει πάν j.n.e.
[51] Lukulajit eroovat. Bekker lukee: — — άλλα πράξεως και βίου και ευδαιμονίας και κακοδαιμονίας και γαρ ή ευδαιμονία (Hermann lisää: και ή κακοδαιμονία) εν πράξει έστί κ. τ. λ.
[52] Nim. hyviä taikka pahoja.
[53] Vertaile tähän mitä Arist., Poet. XXVI, sanoo Zeuxiista. Zeuxiin malauksilla ei ole ήϑος siinä ymmärteessä, että hän niissä erittäin viljelisi sitä taikka tätä laatua, niitä taikka näitä omituisuuksia, sillä hänellä on ideali ylimpänä perikuvana.