[54] Toisilla lukulajeilla on ov ποιήσει: niin hän ei tee j.n.e. Näin Bekker ja Hermann. Didot'n painoksen lukulaji on silminnähtävästi parempi, kosk'ei Arist. kiellä luonteidenkaan kuuluvan murhenäytelmään, ehkä kyllä itse kantataru ja toiminta ovat luonnetta tärkeämmät.
[55] Hermann asettaa tämän §:n 16:n §:n jälkeen.
[56] Muutamat ovat ymmärtäneet tätä koskevaksi puhujia eikä runoniekkoja, mikä kuitenkin on sopimatonta, koska Arist. sanoo έποίουν λέγοντας.
[57] Hermann lisää εί προαιρεΐται ή φεύγει: haluaako hän jotain tai välttää. Niin ikään panee hän των λόγων sanain edelle sanain ένιοι: muutamissa niistä puheista j.n.e. — Luonteesta puhuu Arist. laveammin XV:ssä L:ssa.
[58] Didot'n painoksessa luetaan μέσον δε ο και αυτο μετ' έκείνο έτερον, jota lausetta Bekker, Hermann y.m. täydentävät lukemalla μέσον δε o και αυτο μετά άλλο και μετ' έκ. έτ. Ajatus on sama.
[59] Sanojen ώσπερ ποτε και άλλοτε selittämisestä pitävät kommentatorit eri mieltä, ja Hermann, jok'ei niiden kanssa ensinkään tule toimeen, jättää ne tästä paikasta pois ja asettaa ne VIII:nen Luvun alkulauseen loppuun. Vaikeuden tekee se, kun ei ole tiedossa, että näytelmiä olisi missään näytetty vesi-uurin mukaan. Sanat näkyvät siis tarkoittavan jotain muuta, nimittäin oikeuden käynnin menoja, puhujia ja asian-ajajia, joilla, kuten tietty, oli määrätty aika, minkä saivat puhua. Näin tulisi, arvelee Aristoteles, käymään näytelmäinkin, jos niitä täytyisi näytellä suurempi lukumäärä. — Toisen selityksen tuottaa vähäinen sanojen muutos, jonka Reiz on ehdotellut, ώσπερ ποτ' άλλοτε και άλλοτε: jos niin monta kappaletta näyteltäisiin perätysten, niin tapahtuisi samaa kuin juttuja kertoessa, jolloin uuden jutun alkaessa on tapana sanoa "toisen kerran" ja "toisen kerran taas".
[60] Sana "laatuista," τω γένει, ei ole katsottu hyvin sopivaksi yhteen πολλά ja άπειρα sanojen kanssa, jonka tähden Victorius esitti luettavaksi άπ. τώ γ' ένι: paljon ja äärettömiä voipi tapahtua yhdelle. Näin Hermannkin, joka sen lisäksi jättää γ;η pois, ja tähän asettaa sanat ώσπερ ποτε και άλλοτε, ks. Luku VII, 11. Tekstinparannukset ovat tässä tarpeettomat, koska τώ γένει luonnollisesti kuuluu άπειρα sanaan: laadultansa äärettömän erilasta.
[61] Herakleis-runoelman tekijänä mainitaan Peisandro, Rhodo saaresta (n. 648 e.Kr.) ja Panyasis Halikarnassosta; Theseis-runoelman Pythostrato eli Nikostrato ja Deifilo.
[62] Odysseylle.
[63] Koska Homero kuitenkin kertoo tästä asiasta, Odyss. XIX v. 393 ss., ja Arist. nähtävästi tämän tunsi (ks. Rhet. III. 16, 10), niin on tämä paikka ehkä niin ymmärrettävä, että Homero ei kerro kaikkia, mitä kullekkin on tapahtunut, siinä ajan järjestyksessä kuin se todellakin on tapahtunut (kuten esm. Peisandro, Panyasis j.m.), vaan siinä järjestyksessä, missä se päätoiminnalle on sopivinta, ja kuten runollinen kauneus vaatii. — Parnasso oli Apollonille pyhitetty vuori Fokiin maakunnassa.