Λίΐ οίνοχοεύειν,
ον πινόντων οΐνον. και χαλκέας τους του σίδηρον έργαζομένους, όϑεν είρηται
κυημίς νεοτεύκτου κασσιτέροιο.
Citati on otettu Iliad. XXI. 592. Hermann arvelee, ettei kaksimielisyys tässä ole sanassa χαλκεύς, niinkuin sitä luulisi, vaan sanassa κασσιτέροιο, joka muka olisi "pro alio aeris genere positum, eodem modo, qvo χαλκεύς vocaretur faber ferrarius". Ks. Comm. s. 185.
[204] Iliad. XX. 272.
[205] Hermann lukee έτι ένιοι, eikä ότ' έvιοι; niin ikään είρηχότος eikä είρηχότες.
[206] Hermann on koettanut tätä paikkaa parantaa näin: και προς το βέλτιον τοιούτους είναι, oίους Ζεύξις έγραφεν' το γαρ παράδειγμα δεΐ ύπερέχειν' άΛλά πρός α ψασι, τα άλογα. Tällä lukulajilla on se etu, että Zeyxis esimerkkinä tulee parempaan paikkaan, ja että kolmas 26:ssa §:ssa luetuista kategorioista (nim. luulo = maine — jota ihmiset puhuvat ja arvelevat) myöskin tulee erittäin puheeksi.
[207] Hermannilla on: ως τε και αυτό πρός αυτό, ή πρός ά κ. τ. λ. Käännetty: niin että siis myös on katsominen, missä suhteessa se itseensä on taikka siihen, mitä hän itse sanoo j.n.e.
[208] Menelaon huonoutta moittii Arist. myöskin L. XV. 7. (ks. muist. I ja 4). — "Aigey" nimisen kappaleen on Euripides kyllä kirjoittanut. Sopivampaa ehkä kuitenkin ollee tässä paikassa ajatella "Aigey" nimistä henkilöä "Medeiassa" v. 663-758, mikä henkilö siinä on peräti tarpeeton.
[209] Edellisessä lueteltuansa kaikki ne syyt, joista moitteet syntyvät, asettaa Arist. nämä nyt yleisiin kategorioihin. Ensiksi mainitsee hän kaksi virhettä, joista toinen on olennollinen, toinen satunnainen (§§ 5-10). Sitten hän sanoo moitteiden syntyvän, kun kuvataan jotain perätöntä, ehkä kyllä semmoista kuin sen oleman pitäisi (§ 11); taikka kun kuvataan jotain perätöntä eikä kuitenkaan semmoista, kuin sen oleman pitäisi (§§ 12, 13); vieläpä kun kuvataan jotain huonoa ja epäsiveydellistä (§ 15). Myöskin syntyy moitteen-alaisuus lausekeinossa murteen kautta (§ 16), metaforan kautta (§ 17), prosodian kautta (§ 18), eroittamisen kautta (§ 19), kaksmielisyyden kautta (§ 20), tavallisuuden kautta (§ 21), sanojen eri merkitysten ja vastakohtaisuuden kautta (§§ 22, 23) sekä kirjoitustavan vääryyden kautta (§§ 24, 25). Nämä kaikki asettaa Arist. nyt viiteen yleiseen kategoriaan, jotka ovat: mahdottomat, järjettömät, epäsiveydelliset, vastakohtaiset, ja varsinaiset virheet itse taidetta vastaan.