"Päivää — päivää. Kaunis ilma — hyvin kaunis ilma. Oivallinen viljan ja heinän kasvu — ihan erinomainen. Hegglid on kaunistunut jo paljon, niin että tuskin koko pitäjässä on sen vertaista. — Vai niin. — Talo on vuosi vuodelta tullut pulskemmaksi, ja se on ollut enimmäkseen Leiv'in ansiota. — Sepä hyvä se." — Tyttö muuttui kasvoiltaan ihan punaseksi ja tämä antoi Åsbjörnille yhä enemmän rohkeutta. — "Hän on nyt matkustanut Amerikkaan ympärilleen katsomaan ja oppimaan kansan tapoja, sekä ansaitsemaan rahaa; Leiv ajattelee tehdä työtä miehistyäkseen." Hän tuon tuostakin vilkasi Alfhildiin, joka seisoi kääntyneenä poispäin mäkeä katsellen. Åsbjörn siirtäytyi senverran sivulle, jotta voi nähdä hänen kasvonsa. "Mutta moni on arvellut", sanoi hän, "tämän Amerikka-halun tulleen liian äkisti — ja että joku syrjäinen asia on sen vaikuttanut. Itse hän ei ele mitään siitä puhunut; vaan on aina ajatuksensa salannut. — Olisipa ihme, jos siitä ei kukaan mitään tietäisi!"
Alfhild punotti ja näytti niin verrattoman kauniilta. "Kun kirjoitat, niin sano samalla minulta terveisiä", sanoi Alfhild ja meni pois ikäänkuin omista sanoistaan tukehtuneena. "Jumalan kiitos", ajatteli Åsbjörn, "molempien nuorten tulevaisuus on ratkaistu."
Parin kuukauden kuluttua sai Åsbjörn kirjeen pojaltaan. Hän kirjoitti pitkän kirjeen ja kertoi siinä, miten häntä oli matkalla ja siellä ollessaan onni seurannut ja miten hän rohkeasti katseli tulevaisuuttaan. Lopussa oli siinä vielä: "Erotessamme sinä sanoit erään sanan, jota olen kummeksinut. Tiesitkö sinä siis jotain minun ja Alfhildin välisistä suhteista? Olisikohan Lars sinulle siitä jutellut, vai oletko kuullut kylällä puhuttavan? Ei kukaan saisi tätä vielä tietää! Häntä minä mielelläni tervehtäisin, sillä ei suinkaan hän liene sitä jälkeenpäin katunut." Tämän kirjeen sai Åsbjörn eräänä päivänä pistetyksi Alfhildin käteen. Hän huomasi Alfhildin tästä ihastuvan. Seuraavana sunnuntaina sai hän takasin kirjeen, ja sen sisässä pienen kirjelapun osoitteella: "Kunnioitettavalle nuorelle miehelle Leiv Åsbjörnille Amerikassa". — Sittemmin jatkui tämä kirjeenvaihto heidän keskenään useampia kertoja, ja vanha Åsbjörn toimi tässä niin salaisesti, että ei kukaan saanut siitä vihiäkään.
Alfhildin elämä tuntui kummalliselta. Hetkiseksikään ei Leiv poistunut hänen mielestään; hän kulki kuin loihdittuna. Välistä oli hän raskasmielinen ja surullinen, ja hänen iloisuutensa oli kuin sammunut. Hyvin harvoin hän oli muun nuorison seurassa ja vaikka hän joskus menikin, ei hän kumminkaan voinut siellä viihtyä niinkauan kuin ennen. Kansa tätä kummeksi, vaan oikeata syytä ei siihen kukaan arvannut. Niin, kukapa sitä olisi osannut aavistaa, että Alfhild, koko seudun arvokkaimman ja kunnioitettavimman miehen tytär, voi ajatella semmoista kuin Leiviä.
Jonkun ajan kuluttua Leivin matkustamisen jälkeen sai Alfhild kirjeen Björn Haugstadilta. Hän oli huomannut muutoksen Alfhildissa ja kirjeessä hän tahtoi tietää syyn siihen. Hän huomautti siinä, että koska hän ei ole aina ollut niin vieras, niin tahtoi hän tietää, miksi hän nyt häntä karttaa, ja se olisi siis hyvin väärin tehty, jos hän olisi hänen pettänyt. Alfhild luki kirjeen ja vastasi:
"Nyt olen minä vanhempi kuin silloin; ihmekös siis on, että olen muuttunut? Ikävä kyllä, että olet ajatellut sitä, mistä ei koskaan mitään tullut; mutta löytyyhän niitä muitakin tyttöjä. Älä ole minulle vihoissasi ja unhoita minut. Alfhild."
Knut Åsen vaan yhä odotteli. Jos hän jolloinkin voi sanoa Alfhildille korean sanan, niin oli hän toivossa. "Semmoisten kanssa pitää olla kärsivällisyyttä", ajatteli hän. "Niin kauan ne valitsevat ja hylkivät, kunnes jonakin päivänä ovat siitä iloissaan, että löytyy joku, jota eivät ole luotansa sysänneet."
* * * * *
Syksypuoleen sai Åsbjörn uuden kirjeen pojaltaan. Siinä oli muun muassa:
"Koko tämän kesän olen ollut raskaassa työssä. Työn arvoa en ole käsittänyt ennenkuin täällä. Siellä kotona olemme laiskotelleet, emmekä ole osanneet käyttää aikaa hyödyksemme. Täällä opitaan, että aika on rahaa, ja opitaan ponnistamaan voimia. Sentähden onkin täällä kansa työteliäämpää ja elävämpää; ja täällä tuleekin jokainen enemmän tehneeksi. Siellä kotona on vuodesta vuoteen ja polvesta polveen aina elämä yhtäläistä; siellä tehdään samoin kuin isä ennen teki, eikä mitään uutta keksitä. Sentähden ne aina pysyvät köyhinä. Mutta täällä tekee jokainen työtä yhäti edistyäkseen. Kaikkialla kuletaan höyrykoneitten avulla, ja kaikki innokkaasti seuraavat valtiollisia tapahtumia, joita ei siellä nimeksikään tunneta. Kotiin palattuani kerron kaikista sinulle tarkemmin.